Seuraa meitä:
Jalkapallo - Futisfani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

MM-kisat 2024

Kanada jatkaa taistelua jatkopaikasta – nyt kaatui Kazakstan

Kanada voitti Kazakstanin
AOP

Kanada on ollut vuoden 2021 MM-kisojen kriisijoukkue. Turnaus alkoi ennenkuulumattomalla tavalla, kun kanukit hävisivät kolme ensimmäistä otteluaan. Jääkiekon emämaata pöllyttivät vuorollaan Latvia, USA ja Saksa.

Katastrofi odotteli jo ovella, mutta joukkueen kurssi tuntuu kääntyneen viimeisellä mahdollisella hetkellä. Ensin kaatui Norja ja tänään vuorossa oli erinomaiset kisat pelannut Kazakstan.

Veitsi kurkulla pelannut Kanada ei kuitenkaan saanut pisteitä helpolla. Kazakstan otti runsaasti jäähyjä, mutta Kanada ei onnistunut ratkaisemaan peliä kahdessa erässä. Kolmanteen erään lähdettiin 2 – 2 tilanteesta, eikä Kanadan tilanteessa pistemenetyksiin ollut varaa.

Cole Perfetti päästi Kanadan suurimmasta tuskasta iskemällä kolmannen maalin ajassa 47:40. Ratkaisu venyi kuitenkin aivan kalkkiviivoille, sillä vasta Connor Brownin kolme sekuntia ennen loppua tyhjiin iskemä osuma vapautti tunnelman.

B-lohkon päivän toisessa ottelussa kohtaavat Latvia ja Norja. Ottelu on Kanadan kannalta todella merkityksellinen. Jos Latvia voittaa, on Kanadan ero pudotuspeliviivaan kolme pistettä. Norjan voitolla ero on ainoastaan yksi piste, mikä helpottaisi Kanadan tilannetta huomattavasti.

Pääsi Kanada jatkoon tai ei niin ainakin yksi asia on varmaa: Tämän vuoden MM-kisoissa faneja on hemmoteltu melkoisillä yllätyksillä ja lilliputtimaiden hienoilla esityksillä.

Mainos

Lisää aiheesta MM-kisat 2024