Seuraa meitä:
Jalkapallo - Futisfani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

MM-kisat 2024

Kontiola oli yksi kisojen parhaista aloittajista – Komaroville jäähykuninkuus

Petri Kontiola kisojen paras aloittaja
AOP

Suomen Petri Kontiola teki täksi kevääksi paluun maajoukkuepaitaan. Ennen kisoja Kontiolan palkintokaapista löytyi jo kaksi hopeamitalia MM-kisoista ja tämä saattoi olla viimeinen mahdollisuus voittaa kultaa Leijonissa. Mestaruus jäi kuitenkin haaveeksi, vaikka Kontiola pelasi koko muun joukkueen tavoin vahvat kisat.

Kontiola on kertaalleen voittanut MM-kisojen pistepörssin, mutta tällä kertaa tehomerkintöihin kirjattiin ainoastaan kolme syöttöpistettä. Kontiolan rooli oli kuitenkin erilainen kuin aiemmin, mutta hänen merkitys joukkueelle näkyy etenkin aloitustilastoissa. Aloitusprosenteilla mitattuna Kontiola (63,83%) oli koko kisojen kolmanneksi paras. Jos mittariksi otetaan voitettujen ja hävittyjen aloitusten erotus, Kontiola oli ykkönen (+39). Toiseksi samalla listalla sijoittui Hannes Björninen (+33), joten aloituksiin Suomen peli ei ainakaan kaatunut.

MM-kisojen pistepörssin voitti Connor Brown, joka tehtaili kymmenessä ottelussa tehopisteet 2 + 14 = 16. Paras suomalainen oli Anton Lundell tehopistein 4 + 3 = 7.

Maalipörssin voitto meni puolestaan varsin yllättävään osoitteeseen. Iso-Britannian Liam Kirk jakoi seitsemällä maalilla ykkössijan Kanadan Andrew Mangiapanen kanssa. Sheffield Steelersiä edustavaa Kirkiä on spekulaatioissa viety ympäri Eurooppaa ja mainiot otteet kisoissa tarkoittavat todennäköisesti siirtymistä suurempaan liigaan.

Valko-Venäjän Nikita Komaroville vihellettiin seitsemässä ottelussa yhteensä 39 rangaistusminuuttia, millä irtosi kyseenalainen jäähykuninkuus. Leijonista eniten jäähyaitoissa istui Iiro Pakarinen, 14 minuuttia.

Lisää aiheesta MM-kisat 2024