Helsingin Jokerit ja Lokomotiv Jaroslavl kohtaavat toisensa tiistain KHL-kierroksella, jolla pelataan yhteensä kahdeksan ottelua.
Helsingin Jokerit yrittää jatkaa kolmen ottelun mittaista voittoputkeaan Lokomotiv Jaroslavlin kustannuksella. Ottelu käynnistyy kello 18.30 Hartwall Arenassa.
Joukkueet ovat äärimmäisen tuttuja toisilleen viimeisen kahden kauden ajalta, sillä runkosarjassa joukkueet ovat pelanneet kymmenen ottelua toisiaan vastaan ja pudotuspeleissä myös kymmenen. Toissa kaudella Jokerit pisti Lokomotivin lauluun kuudessa pelissä ja viime kaudella Lokomotiv oli parempi suoraan neljässä ottelussa.
Lokomotiv saapuu Helsinkiin viisi ottelua KHL-kautta pelanneena. Joukkue on onnistunut kaatamaan tällä kaudella vain Dinamo Riikan, sillä Andrei Skabelkan miehistö on pelannut näitä vastaan jo kahdesti. Kolmessa muussa ottelussa joukkue on taipunut SKA Pietarille, TsSKA Moskovalle ja Dinamo Minskille.
Jokerit hävisi kaksi kauden ensimmäistä otteluaan, mutta on tämän jälkeen kääntänyt kolme edellistä otteluaan voitoiksi. Avangard Omskin vieraana lauantaina Jokerit pelasi kauden parhaan pelinsä ja käänsi kolmannessa erässä 2-1 -tappioaseman 3-2 -voitoksi.
Lokomotivin joukkueessa on pieniä muutoksia sitten viime kauden, mutta totuttuun tapaan joukkueen kaikki neljä kenttää saavat tasaisesti vastuuta, eikä yksikään pelaaja erotu tuloksissa toisistaan. Kärkipelaajat toki saavat suurimman vastuun ylivoimissa, mutta ykkös- ja neloskentän pelaajan välillä on vain 3-4 minuuttia eroa peliajoissa.
Paras pistemies viiden ottelun jälkeen ovat viidessä pisteessä olevat hyökkääjät Reid Boucher ja Denis Alexeyev sekä puolustaja Rushan Rafikov.
Lokomotivin todennäköinen kokoonpano otteluun
91 Denis Alexyev – 63 Pavel Kraskovsky – 48 Reid Boucher
20 Andre Petersson – 78 Maxim Shalunov – 29 Yegor Averin
16 Artur Kayumov -10 Georgi Ivanov – 68 Mikhail Belyayev
90 Alexander Polunin – 19 Andrei Sagadeyev – 34 Artyom Ilyenko
87 Rushan Rafikov – 53 Alexei Marchenko
21 Maxim Osipov – 8 Denis Barantsev
73 Nikita Tsherepanov – 4 Alexander Yelesin
80 Edward Pasquale (92 Daniil Isayev)
Tiistain KHL-kierroksen ottelut
12.30 Admiral Vladivostok vs. Dynamo Moskova
18.30 Helsingin Jokerit vs. Lokomotiv Jaroslavl
19.30 Dinamo Riika vs. Torpedo Nizni Novgorod
19.30 HK Sotshi vs. Ak Bars Kazan
19.30 Vitjaz Podolsk vs. Traktor Tsheljabinsk
19.30 Kunlun Red Star vs. Avtomobilist Jekaterinburg
19.30 Spartak Moskova vs. SKA Pietari
19.30 TsSKA Moskova vs. Barys Nur-Sultan
LUE MYÖS
Lokomotiv Jaroslavlin kausiennakko




