
NHL:n läntisen konferenssin kärkisijoista tiukasti taisteleva Dallas Stars koki todella karvaan tappion kotiyleisönsä edessä. Stars menetti ison johdon NHL:n yhtä heikointa joukkuetta vastaan ja samalla tärkeät kaksi pistettä. Kaksi pistettä olisivat auttaneet suomalaisia vilisevää joukkuetta merkittävästi tässä vaiheessa kautta.
Pete DeBoerin valmentama Dallas Stars kärsi karmaisevan tappion. Stars taipui kotiyleisönsä edessä Luke Richardsonin valmentamaa Chicago Blackhawksia vastaan 4-3 -lukemin. Stars menetti ottelussa 3-0 -johdon, joka suli toisen erän aikana.
Starsin maaleista ottelussa vastasivat Jamie Benn, Tyler Seguin ja Jason Robertson. Benn vietti ottelussa kahden tehopisteen iltaa. Jake Oettinger torjui yhteensä 19 kertaa kotijoukkueen maalilla.
– Mistä aloittaisin… Jos johdat ottelua 3-0 -lukemin, niin täytyy olla fiksumpi joukkue siinä vaiheessa. Me olemme mielestäni paljon fiksumpi joukkue kuin tämä ilta osoittaa. Blackhawks teki 3-1 -kavennuksen ylivoimalla ja se herätti uskon heissä. Se momentum olisi pitänyt saada aisoihin. Sen sijaan me teimme virheitä, jotka johtivat maalintekopaikkoihin, joita meidän ei olisi tarvinnut antaa, jyrähti DeBoer.
Stars iski ensimmäisen ylivoimamaalinsa toisen erän alussa NHL:n tähdistötauon jälkeen. Ennen Robertsonin iskemää ylivoimamaalia joukkue oli hassannut 20 ylivoimaa putkeen.
– Tämä oli kyllä kova isku vatsaan. Jokainen joukkue on hyvä tässä sarjassa ottamatta Blackhawksilta mitään pois. Tämä oli yksi niistä peleistä, kun teet liikaa virheitä pystysuunnan pelissä ja se avaa ylivoimahyökkäyksiä kaverille. Tätä ei saisi koskaan tapahtua, kertoi Robertson.
Blackhawksilta Max Domi ja Patrick Kane iskivät otteluun tehot 2+1.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

FUTISFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
