NHL:ssä nähtiin todella yllättävä kamppailu, kun sarjan neljän viime kauden paras joukkue kärsi karmaisevan kotitappion. NHL:n tähdistöottelun jälkeen tylysti Florida Panthersille taipunut Tampa Bay Lightning sai kylmää vettä niskaan toisessa pelissä putkeen. Tällä kertaa joukkue koki ikävän kohtalon NHL:n heittopussi San Jose Sharksia vastaan.
David Quinnin valmennukseen täksi kaudeksi siirtynyt San Jose Sharks järjesti NHL-kierroksella melkoisen yllätyksen. Sharks nousi Tampa Bay Lightningin vieraana kahden maalin takaa voittoon, kun joukkue oli vahvempi jatkoajalle venyneessä ottelussa 4-3 -lukemin.
Jon Cooperin valmentama joukkue pelasi jo toisen ottelunsa NHL:n tähdistöviikonlopun jälkeen. Lightning kärsi toisen tappionsa putkeen ja on päästänyt 11 maalia näihin otteluihin.
– Pidin meidän pelistämme todella paljon ensimmäisen erän aikana, mutta lopetimme pelaamisen sen jälkeen, ja annoimme ottelun pois, kertasi ruotsalaispuolustaja Victor Hedman.
Lightning aloitti vahvasti ottelun ja karkasi avauserässä 3-1 -johtoon. Brayden Point iski kaksi maalia ja Ross Colton pisti alkutahdit ottelulle reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Point nosti koko kauden maalimääränsä jo 31 osumaan.
– Tulimme hyvin otteluun ja pidimme avauserän kiinni siitä miten haluamme pelata. Sen jälkeen erikoistilanteet ottivat vallan pelistä ja hävisimme sen taistelun, kertoi Cooper.
Sharksilta maalinteossa onnistuivat Erik Karlsson, Jonah Gadjovich ja Timo Meier. Meier iski ottelussa 2+1 tehot ja vastasi joukkueensa voittomaalista jatkoajalla Karlssonin esityöstä. Karlsson iski otteluun 1+2 tehot. Kaapo Kähkönen oli erinomainen vieraiden maalilla ja torjui yhteensä 34 laukausta.




