
Helsingin Jokerit otti KHL:n läntisen konferenssin kärkikamppailussa TsSKA Moskovaa vastaan merkittävän vierasvoiton. Voitolla Jokerit piti vielä mahdollisuuden taistella läntisen konferenssin voitosta, joka takaa kolmelle ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle kotiedun.
Helsingin Jokerit otti KHL:ssä toisen voiton putkeen ennen vuoden vaihdetta kaatamalla loistavan esityksen päätteeksi TsSKA Moskovan vieraskaukalossa 3-2 -lukemin. Jokerien tehomiehenä hääri joukkueen oma kasvatti Teemu Turunen, joka naulasi ottelussa tehot 1+1.
Turunen syötti Jordan Schroederin iskemän 1-0 -johtomaalin ja laukoi ylivoimalla voittomaalin kolmannen erän lopulla. Jokerien kolmannesta maalista vastasi Iiro Pakarinen toisen erän alussa katkaisten 19 ottelun mittaisen maalittoman putkensa.
– Joukkue osoitti luonnetta. Blokattiin paljon laukauksia ja saatiin lopussa palkinto ylivoimalla. Saatiin kaksi pistettä ja olen kyllä tosi tyytyväinen joukkueeseen, päävalmentaja Lauri Marjamäki kehui Jokerien tiedotteessa.
TsSKA:lta ottelussa onnistuivat maalinteossa Vladislav Kamenev ja Joakim Nordström, joka naulasi 2-2 -tasoituksen Pakarisen 2-1 -maalin jälkeen rangaistuslaukauksesta.
Anders Lindbäck torjui Jokerien maalilla toisen voiton putkeen ja otti 25 torjuntaa. Lindbäckin maanmies Adam Reideborn torjui TsSKA:n maalilla 17 laukausta.
Joukkueiden kaikki kolme keskinäistä ottelua ovat päättyneet vierasvoittoihin. Runkosarjan neljäs ja viimeinen keskinäinen kohtaaminen on luvassa helmikuussa Pekingin olympialaisten jälkeen.
Torstain kierros oli KHL:ssä viimeinen ennen vuodenvaihdetta, sillä Venäjällä 31.12 on tavallisesti pakkasukon juhlapäivä ja sarja on pari päivää tauolla. KHL:ssä palataan kaukaloon maanantaina kolma tammikuuta ja silloin on luvassa yhdeksän ottelun kierros. KHL:n läntistä konferenssia johtaa SKA Pietari ja itäistä konferenssia Traktor Tsheljabinsk.
