
Liigassa pelattiin torstaina vain yksi kamppailu, kun kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Tampereen Tappara isännöi viime kevään finaalivastusta Lahden Pelicansia. Ottelusta oli vaikea suurta maalijuhlaa odottaa, mutta kamppailu oli kaikkinensa todella tasainen. Lopulta kotijoukkue näytti vahvuuttaan ja vei ottelun nimiinsä.
Kaksi edellisestä Suomen mestaruutta tylyllä tavalla vienyt Rikard Grönborgin valmentama Tampereen Tappara oli Nokia Areenassa tyly isäntä torstaina.
Tappara nappasi jo kolmannen voiton putkeen ja seitsemännen edelliseen kahdeksaan kamppailuun peittoamalla Tommi Niemelän valmentaman Lahden Pelicansin 2-1 -lukemin.
Tappio oli Liigassa kolmatta sijaa vielä toistaiseksi hallussaan pitävälle joukkueelle jo toinen putkeen ja kolmas neljään edelliseen kamppailuun.
Ottelussa kaikki maalit nähtiin toisessa erässä. Tapparan johtoon iski ulkomaalaishankinta Carter Camper ja Ryan Lasch tasoitti ottelun vieraille hetkeä myöhemmin. 2-1 -voittomaaliksi jääneen osuman iski Heikki Liedes. Petri Kontiola keräsi maaliin syöttöpisteen ja venytti pisteputken jo kymmenen ottelun mittaiseksi.
Tapparan maalilla Christian Heljanko oli erinomainen torjumalla kymmenen laukausta. Pelicans sai vain 11 vetoa kohti Tapparan maalia ottelussa. Avauserässä yhden ja toisessa erässä kolme. Liigassa uran ensimmäisen startin saanut Niklas Nikkilä pelasi keskiviikkoa vahvemmin Pelicansin maalilla torjuen yhteensä kymmenen kertaa.
Liigassa varmistui torstain tuloksen myötä käytännössä myös se, että Pelicans ei enää kolmatta sijaa korkeammalle voi nousta tämän kauden Liigassa. Niemelän valmentama miehistö on kerännyt 97 pistettä ja eroa tällä hetkellä toisena olevaan Tampereen Ilvekseen on 12 pistettä. Pelicansilla on neljä ottelua jäljellä, joten mahdollista on saada vain 12 pistettä. Tasapisteissä Pelicans menisi Ilveksen ohi, sillä joukkueella olisi enemmän kolmen pisteen voittoja.
Oulun Kärpät, Mikkelin Jukurit ja Helsingin IFK omaavat vielä teoreettisen mahdollisuuden nousta sarjassa toiseksi, mutta se vaatii Ilvekseltä neljää tappiota varsinaisella peliajalla, ja näiltä loogisestikin suorat voitot viimeisistä kamppailuista.
Tappara on jo varmuudella vähintään toinen runkosarjassa ja kohtaa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella jonkun joukkueen sijoilta 7-10.
