
Ottawa Senators on saanut uudelleenrakennuksen maaliin ja tällä kaudella joukkueen on noustava taistelemaan vakavasti pudotuspelipaikoista. Muussa tapauksessa joukkueen valmennuksessa tapahtuu muutoksia. Kesällä joukkue teki merkittäviä siirtoja ja on paljon valmiimpi alkavaan kauteen 2023-24 kuin edelliseen.
Ottawa Senatorsin hyökkäyksessä on paljon taitoa. Joukkueen keskikaista on yksi sarjan parhaita ja sitä johtaa saksalaistähti Tim Stutzle. Viime kaudella 90 pistettä takonut saksalainen voi hyvinkin päästä yli sadan pisteen tällä kaudella, mikäli kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti.
Viime kaudella olkapäävammoista kärsinyt Josh Norris on kuntouttanut runsaasti itseään, mutta pelikunto vielä lokakuussa on täysi kysymysmerkki.
Senatorsin keskikaistalla myös Shane Pinto odottaa jatkosopimusta. GM Pierre Dorion on pahassa tilanteessa, sillä joukkueella ei ole yhtään ylimääräistä tilaa palkkakatossa ja muun muassa Mathieu Joseph tienaa vielä kolme kautta reilun kahden miljoonan dollarin palkkaa, jonka voisi myös kiinnittää Pintoon. Yhdysvaltalainen teki viime kaudella 35 pistettä 82 otteluun ja onnistui 20 kertaa maalinteossa.
Laidoille Dorion hankki Detroit Red Wingsiin kaupatun Alex DeBrincatin tilalle venäläishyökkääjä Vladimir Tarasenkon. Tarasenko, kapteeni Brady Tkachuk, 35 maalia iskenyt Claude Giroux ja Drake Batherson tekevät joukkueen kahden kärkikentän laituriosastosta todella kovan.
Alakentissä jo mainittu Joseph on erinomainen pelaaja etenkin puolustuspäässä. DeBrincat -kaupassa Senatorsiin saapunut Dominik Kubalik tuo maalintekovoimaa kolmoskenttään.
Entinen ykköskierroksen varaus, kanadalaissentteri Ridly Greig saa syksyllä loistavan mahdollisuuden näyttää, että kuuluu joukkueeseen, vaikka Pinto olisikin käytettävissä.
AHL:n lähetetyistä hyökkääjistä Jiri Smejkal, Roby Järventie, Egor Sokolov ja Tyler Boucher ovat tyrkyllä kokoonpanoon loukkaantumisten sattuessa.
