
NHL:ssä melkoisessa sekasorrossa kaksi edellistä kautta ollut Vancouver Canucks on nimennyt uuden kapteenin organisaatiolle. Canucksissa kapteenina toimi pitkään kanadalaishyökkääjä Bo Horvat. Horvat kaupattiin kesken viime kauden eteenpäin, joten uusiutuva organisaatio tarvitsi uuden kapteenin. Valinta oli hyvinkin looginen.
Rick Tocchettin valmennukseen viime kaudeksi siirtynyt Vancouver Canucks on nimennyt uuden kapteenin. GM Patrik Allvin esitteli uudeksi kapteeniksi joukkueen ykköspuolustaja Quinn Hughesin.
24 vuotta lokakuussa täyttävä yhdysvaltalainen on Canucksin ykköskierroksen varaus kesän 2018 NHL:n varaustilaisuudesta. Canucks poimi tuolloin taitavan puolustajan seitsemännellä vuorolla. Floridan osavaltion Orlandon kaupungista kotoisin oleva tähtipuolustaja on pelannut urallaan toistaiseksi 283 ottelua ja tehnyt näissä 241 tehopistettä.
– Olen todella kiitollinen ja ylpeä tästä valinnasta. NHL:ssä pelaaminen on unelmani ollut pienenä ja Stanley Cupin voittaminen. Joskus on liian hyvä jos alkaa unelmoimaan kapteenina toimimisesta jossain joukkueessa, kertasi Hughes.
Hughesin perheestä kaikki kolme veljestä pelaavat NHL:ssä tulevalla kaudella. New Jersey Devilsin ykkössentteri Jack Hughesin lisäksi puolustaja Luke Hughes edustaa Devilsiä. Quinnin veljille tämä oli myös iso asia.
– He ovat todella ylpeitä minusta. Jackilla oli tunne, että tämä voisi tapahtua.
Tiedotustilaisuudessa Hughesin mukana olivat myös muut organisaation johtavat pelaajat eli ykkösmaalivahti Thatcher Demko, ykkössentteri Elias Pettersson ja tähtihyökkääjä J.T. Miller.
