Seuraa meitä:
Jalkapallo - Futisfani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

NL

Sveitsin kestomenestyjä teki huiman kiinnityksen!

HC Friborg-Gotteronin sveitsiläispuolustaja Benoit Jecker.
AOP

Sveitsin pääsarjassa eli NL:ssä viime kaudella runkosarjan seitsemänneksi sijoittunut HC Fribourg-Gotteron on tehnyt kovan kiinnityksen alakertaan. Sveitsin pääsarjan välierissä toissakaudella esiintynyt joukkue kiinnitti pitkäaikaisen pelaajan jatkosopimukseen.

Kanadalaisvalmentaja Christian Duben johtama HC Fribourg-Gotteron on tehnyt merkittävän jatkosopimuksen.

Fribourg-Gotteron on tehnyt ensi kautta koskevan sopimuksen Fribourgista kotoisin olevan 29-vuotiaan puolustaja Benoit Jeckerin kanssa. Vasemmalta laukova Jecker on 187 senttiä pitkä puolustaja, jonka vahvuudet ovat ennen kaikkea puolustuspäässä.

Jecker on kolme edellistä kautta edustanut Fribourg-Gotteronia ja on iskenyt 153 runkosarjan otteluun yhteensä 34 tehopistettä. Kahdella edellisellä kaudella on syntynyt piste-ennätys, kun Jecker on onnistunut tekemään neljä maalia ja yhteensä 12 tehopistettä yhteen kauteen.

Puolustaja on edustanut NL:ssä HC Fribourg-Gotteronin lisäksi EHC Biel-Biennea ja HC Luganoa. Kaudella 2013-14 puolustaja edusti maataan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Pisteitä ei viiteen pelattuun otteluun kertynyt.

Fribourg-Gotteronin puolustus on ensi kaudeksi todella vahva. Jeckerin lisäksi puolustuksessa on sveitsiläinen kiekkolegenda Raphael Diaz sekä Helsingin Jokereitakin edustanut Ryan Gunderson. Entinen NHL-puolustaja Andreas Borgman on myös puolustuksessa kaksi vuotta kestävällä sopimuksella.

Hyökkäyksestä löytyy kolme entistä ruotsalaista NHL-hyökkääjää, kun Lucas Wallmark, Marcus Sörensen ja Jacob de la Rose edustavat joukkuetta.

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Lisää aiheesta NL