Seuraa meitä:
Jalkapallo - Futisfani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit.com mainos iso

KHL

Entinen Liiga-tähti palaa Venäjälle!

Leijonien Juho Olkinuora torjui Tshekin Lukas Klokin laukauksen.
AOP

Tshekin maajoukkueessa urallaan olympialaisissa pelannut puolustaja Lukas Klok palaa vuoden tauon jälkeen KHL:n. Klok teki samaan joukkueeseen sopimuksen, mihin aikoinaan lähti Liigasta pelattuaan kaksi kautta Rauman Lukon riveissä. Viime kaudella tshekkipuolustaja pelasi kolmessa eri organisaatiossa.

Rauman Lukkoa kausilla 2019-21 edustanut tshekkipuolustaja Lukas Klok palaa vuoden tauon jälkeen KHL:n. Klok on tehnyt sopimuksen Neftekhimik Niznekamskin kanssa. Neftekhimik on selvittänyt kahdella edellisellä kaudella tiensä KHL:n pudotuspeleihin, mutta on tippunut aina ensimmäisellä kierroksella pois, kuten koko KHL-historiansa aikana.

Neftekhimikissä pelaa Klokin lisäksi ulkomaalaispelaajista kanadalaishyökkääjä Anthony Camara. NHL:n varattuja pelaajia organisaation riveissä on viisi kappaletta. Näistä 2000-luvulla syntyneitä venäläisiä on kaksi pelaajaa eli Vancouver Canucksin varaama hyökkääjä Dmitry Zlodeyev ja San Jose Sharksin varaama puolustaja Yevgeni Kashnikov.

Klok iski Lukossa kahdella Liiga-kaudellaan yhteensä kahdeksan maalia ja 44 tehopistettä. Kaudella 2021-22 Neftekhimikin paidassa puolustaja iski 44 otteluun 31 tehopistettä.

Viime kaudella tshekkiläinen pelasi AHL:ssä Tucson Roadrunnersissa neljä ottelua ennen paluuta Eurooppaan. SHL:ssä Rögle BK:n riveissä 11 otteluun syntyi yksi syöttöpiste. HC Luganossa Sveitsin NL-liigassa 18 otteluun Klok teki viisi maalia ja yhteensä yhdeksän tehopistettä runkosarjaan. Kahdeksaan pudotuspeliotteluun syntyi tehot 0+3.

28-vuotias Ostravasta kotoisin oleva puolustaja laukoo vasemmalta ja on 185 senttiä pitkä.

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Leijonat

Mainos

NHL

Mainos

Liiga

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta KHL