NHL:n vapaat markkinat käynnistyivät lauantaina. Ensimmäisenä päivänä nähtiin paljon pelaajasopimuksia, mutta läheskään kaikki supertähdet eivät markkinoilta liikkuneet eteenpäin. Lukuisia hyökkääjiä on etenkin vielä jäljellä ja Kiekkofani.com listaa näistä parhaat.
NHL:n vapaat markkinat kuuluvat olennaisena osana heinäkuun alkuun. NHL:ssä palkkakaton pieni nouseminen on rajoittanut markkinoiden ylilyöntejä pahasti, sillä tällekin kaudelle katto nousi vain miljoona dollaria, kuten Kiekkofani.com aiemmin uutisoi. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkueiden tulee olla maltillisia siirtojen suhteen.
Tänä vuonna tullaan näkemään ja on jo nähty paljon vuoden mittaisia sopimuksia, sillä ensi kaudella palkkakaton oletetaan nousevan reilusti.
Vapailla markkinoilla on kuitenkin tarjolla lukuisia pelaajia, joille uskotaan tulevan merkittävä ja jopa pitkä sopimus. Yksi näistä on Boston Bruinsia viime keväänä pudotuspeleissä edustanut Tyler Bertuzzi. 28-vuotias laitahyökkääjä sopii kolmeen kärkikenttään käytännössä kaikissa joukkueissa.
Vuoden tai maksimissaan kolmen vuoden mittaisia sopimuksia saatetaan nähdä tehtäväksi Patrick Kanelle, Jonathan Toewsille, Josh Baileylle ja Vladimir Tarasenkolle. Kane kävi lonkkaleikkauksessa ja NHL:n pitkäaikainen supertähti nähtäneen vasta ensi talvena kaukaloissa.
Tomas Tatar pelasi erinomaisen kauden New Jersey Devilsissä viime kaudella. 32-vuotias laitahyökkääjä on kokenut pelaaja, joka varmasti saa sopimuksen. Tatar saattaa joutua kuitenkin tyytymään 2-3 vuoden sopimukseen.
Phil Kessel on tällä hetkellä vapaana pelaajana. Kessel omaa edelleen käynnissä olevan teräsmiesputken NHL:n runkosarjassa. Kesselin tulevaisuus on mielenkiintoinen.
Nuoremmista pelaajista Kailer Yamamoto ja Maxime Comtois on mille tahansa joukkueella halpa kokeilu kolmoskenttään. Yamamoto kaupattiin NHL:n varaustilaisuudessa Edmonton Oilersista Detroit Red Wingsiin, joka osti hyökkääjän sopimuksen ulos.
Suomalaisista Dallas Starsia edustanut Joel Kiviranta ja Carolina Hurricanesin kanssa ilman jatkosopimusta jäänyt Jesse Puljujärvi saavat odottaa uutta NHL-sopimusta mahdollisesti pitkään.