
NHL:ssä nähtiin lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa todella mielenkiintoinen ottelu, kun NHL:n itäisen ja läntisen konferenssin kärkipään joukkueet kohtasivat. Vegas Golden Knights sai vieraakseen todella kovia siirtoja NHL:n siirtojen takarajalla tehneen New Jersey Devilsin. Vierasjoukkue oli ottelussa todella pirteällä pelipäällä, mutta se ei riittänyt voittoon tiukassa ottelussa.
Bruce Cassidyn valmentama Vegas Golden Knights selvitti kovan haasteen kotikaukalossaan. Rangaistuslaukauskilpailuun edenneessä ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan Golden Knights otti voiton 4-3 -lukemin. Kotijoukkueen ykköstähdeksi nousi maalivahti Adin Hill, joka torjui 65 peliminuutin aikana 47 kertaa ja kaikki neljä rangaistuslaukausta. Ottelun ratkaisseessa kilpailussa ainoana onnistui Golden Knightsin tähtipuolustaja Shea Theodore.
– Minusta tuntui siltä, että pelasimme hyvän ottelun. Näin kiekon todella hyvin ja adrenaliinin ansiosta pystyi tekemään kaiken mahdollisen, jotta maaleja sinulle ei tehtäisi, kommentoi kanadalaismaalivahti ottelua.
Varsinaisella peliajalla kotijoukkueelta Jack Eichel iski 1+1 tehot ja Jonathan Marchessault vietti kolmen tehopisteen iltaa iskemällä kaksi maalia sekä syöttämällä ykkössentterin osuman.
Devilsille tappio oli vasta kauden 21 ja samalla kuudes varsinaisen peliajan jälkeen. Metropolien divisioonassa New York Rangersin kanssa kakkostilasta taisteleva joukkue on neljän ottelun pisteputkessa. Eroa Rangersiin on seitsemän pistettä. Golden Knightsia vastaan joukkueelta maalinteossa onnistuivat Miles Wood, Jesper Bratt ja Dawson Mercer. Mercerin maaliputki on nyt kahdeksan ottelun mittainen. Wood on iskenyt kuusi pistettä kuuteen edelliseen otteluun. Akira Schmid teki vieraiden maalilla 24 torjuntaa.
– Hill pelasi Golden Knightsin maalilla mahtavan ottelun. Meillä oli neljä tai viisi todella loistavaa maalintekopaikkaa. Meillä oli loistava energia ottelussa, mutta heidän maalivahti oli vain uskomattomassa vireessä, kehui Lindy Ruff vastustajaa sekä omiaan.
