
Liigassa käynnistetään viikonloppu mukavalla kuuden ottelun kierroksella. Liigan ehdottomasti mielenkiintoisin kamppailu perjantaina pelataan Tampereella, kun Nokia Areenalla kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella rakkaat viholliset Tappara ja Ilves. Kyseessä on Ilveksen kotiottelu, joten vaihtoetu on Jouko Myrrän valmentamalla joukkueella. Kierroksella on myös muita mielenkiintoisia otteluja.
Tampereella pelataan perjantain mielenkiintoisin ottelu, kun kautensa neljällä voitolla ja 11 pisteellä 12 mahdollista aloittanut Tampereen Ilves isännöi Tapparaa. Tappara avasi kauden Ilveksen tavoin vahvasti kaatamalla kahdessa ensimmäisessä pelissään Turun Palloseuran ja Helsingin IFK:n, mutta tämän jälkeen Jussi Tapolan valmentama ryhmä on kokenut kaksi tappiota. Tappiot ovat Oulun Kärppiä vastaan viime viikonlopulta ja Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan tältä viikolta. HPK:ta vastaan tappio tuli kotijäällä vasta jatkoajan jälkeen.
Kierroksen toinen mielenkiintoinen kamppailu käydään Kouvolassa, kun kautensa Ilveksen tavoin pelkillä voitoilla aloittanut KooKoo isännöi Turun Palloseuraa. TPS otti Valtteri Pullin johdolla hienon voiton keskiviikkoa vieraissa JYP:stä. KooKoo on pelannut viimeksi viime lauantaina SaiPan vieraana Lappeenrannassa ja tuolloin mukaan tarttui hieno 4-1 -voitto. Ottelussa entinen KooKoo päävalmentaja Jussi Ahokas pyrkii TPS:n voimin ottamaan pisteet, mutta myös KooKoo on pelannut vahvasti, ja pystyy varmasti pitämään Palloseuran parhailta maalintekopaikoilta ulkona.
Liigan perjantain kierroksen ottelut alkaen kello 18.30
Ilves vs. Tappara
Jukurit vs. Ässät
KooKoo vs. TPS
Lukko vs. Pelicans
SaiPa vs. HIFK
Sport vs. KalPa
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

FUTISFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
