
Sveitsin jääkiekkoliigassa pelataan tuttuun perjantaiseen tyyliin iso kierros. Ottelukierroksella nähdään monta huippukamppailua, mutta Suomen televisiossa näytetään Langnaun ja Biel-Biennen välinen taistelu. Ottelussa on rutkasti suomalaista osaamista kaukalossa, joten odotettavissa on mielenkiintoinen vääntö.
Sveitsin NL:ää on pelattu kauttaaltaan kolmisen kierrosta. Ainoat joukkueet kahdessa pelissä ovat HC Lugano ja EHC Kloten. Lugano on voittanut kahdesta pelistään toisen ja hävinnyt toisen. Kumpikin ottelu on päättynyt 1-0 -lukemiin. Klotenilla kausi on alkanut kahdella tappiolla, mutta tilillä siitä huolimatta piste.
Illan tv-ottelun joukkueista Langnau on kolmen pelin jälkeen sarjassa 12. kahden pisteen kera. Maaliero on neljä maalia pakkasella kolmen ottelun jälkeen. Biel-Bienne on aloittanut kauden voittamalla kaikki pelinsä. Maaliero on neljä maalia plussalla ja pisteitä on kertynyt kahdeksan, kun yhdessä pelissä voitto tuli vasta varsinaisen peliajan jälkeen.
Harri Pesonen Langnaun kapteenina
Sveitsin pääsarjassa kaudesta 2015-16 alkaen uudelleen pelannut Langnau on tiukassa paikassa tämän kauden sarjassa. Joukkue on pitkälti rakennettu sveitsiläisten varaan ja Langnaussa on neljä suomalaista pelaajaa viemässä viiden pelaajan ulkomaalaiskiintiötä. Suomalaiset ovat erinomaisia, kun puolustuksessa pelaavat Sami Lepistö ja Vili Saarijärvi. Hyökkäystä vahvistavat kapteenina toimiva Harri Pesonen ja Aleksi Saarela. Nykyisellä NL-liigan visiitillään Langnau on edennyt kerran pudotuspeleihin ja tämä tapahtui kaudella 2018-19, mutta tuolloin lähtö tuli heti puolivälierissä.
Harri Säteri Biel-Biennen viimeisenä lukkona
Viime kaudella pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle hyytynyt Biel-Bienne on saanut täksi kaudeksi kovia vahvistuksia. Joukkueen ykkösmaalivahtina toimii KHL:ssä hurjalla tasolla jo vuosia pelannut Harri Säteri. Säteri on avannut kauden kolmella voitolla ja päästettyjen maalien keskiarvo on huikea 1,62 ja torjuntaprosentti 95,1.
Hyökkäyksestä löytyy Suomen maajoukkueen luottomiehet Jere Sallinen ja Toni Rajala. Biel on viihtynyt Sveitsin pääsarjan korkeimmalla tasolla jo kaudesta 2008-09 alkaen, mutta joukkue on päässyt vain kahdesti neljän parhaan joukkoon.
Antti Törmäsen valmentaman joukkueen hyökkäyksen suurimmat tähdet ovat pitkälti suomalaiset sekä Sveitsin Gaetan Haas, joka toimii kapteenina sekä parin kauden NHL-ihme Damien Brunner. Puolustukseen joukkue hankki jo viime kaudeksi Helsingin Jokereissa kolmen kauden ajan pelanneen ruotsalaispuolustaja Viktor Löövin. Lööv teki viime kaudella NL:ssä 27 tehopistettä 46 otteluun.
NL-liigan ottelukierros alkaen kello 20.45
HC Ajoie vs. Ambri-Piotta
HC Davos vs. EHC Kloten
Fribourg-Gotteron vs. EV Zug
Langnau vs. Biel-Bienne
SC Bern vs. SC Rapperswil-Jona Lakers
Geneve-Servette vs. HC Lugano
