
Naisleijonat ottivat Pekingin 2022 talviolympialaisten ensimmäisen voittonsa, kun joukkue kaatoi Venäjän olympiakomitean joukkueen selkein lukemin. Suomi nousi voitollaan A-lohkon kolmanneksi ja kohtaa näin B-lohkon ykkösen, joka on Japani kahden pisteen erolla ennen Tshekkiä.
Pekingin 2022 talviolympialaiset kolmella tappiolla aloittanut Suomi murskasi alkulohkon viimeisessä pelissä Venäjän olympiakomitean joukkueen selvin 5-0 -lukemin. Suomelta nähtiin ottelussa todella hyvää ylivoimapeliä, sillä Naisleijonat onnistuivat kolmesti kuudella ylivoimayrityksellä. Kuudes ylivoima tuli toki ottelun viimeisellä peliminuutilla, joten varsinaisesti sillä ei ollut enää lopputuloksen kannalta mitään merkitystä.
Suomelta kaksi pelaajaa vietti kahden pisteen iltapäivää. Noora Tulus syötti kaksi maalia ja Sanni Rantala iski ottelussa 1+1 tehot. Suomen muista maaleista vastasivat Susanna Tapani turnauksen kolmannellaan, Minttu Tuominen, Michelle Karvinen ja Jenniina Nylund. Anni Keisala pelasi takuuvarman pelin Suomen maalilla torjuen 19 laukausta.
– Hyvä valmistautuminen otteluun ja hyvä tunne oli jo otteluun lähdettäessä. Voitto tuntuu tosi hyvältä. Hieno oli seurata peliä etenkin kaksi ensimmäistä erää. Hienoa, että meidän pelaajat saavat laajalla rintamalla onnistumisia, kommentoi päävalmentaja Juuso Toivola TV5 -kanavan haastattelussa.
Ottelun kaikki maalit nähtiin ottelussa reiluun 31 peliminuuttiin. Suomen viimeisen maalin ottelussa teki Tapani ajassa 31.06.
A-lohkon voitti Kanada puhtaalla pelillä ja kohtaa puolivälierässä Ruotsin. Yhdysvallat oli lohkon toinen kolmella voitolla kohdaten Tshekin puolivälierässä. Suomi sijoittui kolmanneksi lohkossa ja saa vastaansa B-lohkon voittaneen Japanin. Venäjän olympiakomitean joukkue saa kotiedun puolivälierään Sveitsiä vastaan.
Mikäli Suomi kaataa puolivälierässä Japanin, niin välierässä vastaan tulee suurella todennäköisyydellä Yhdysvallat.
Tiistain ottelut olympialaisissa
USA vs. Kanada 2-4
Japani vs. Tshekki 3-2 rl.
Ruotsi vs. Tanska 3-1
Suomi vs. Venäjän olympiaurheilijat 5-0
