Seuraa meitä:
Jalkapallo - Futisfani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Alennuskoodit - Bonuspanda.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi
Pussit.com

Mestis

Mestis ja Mestis-seurat vaativat nopeita ja riittäviä tukipäätöksiä seuratoiminnalle

Mestis
AOP

Mestis ja kaikki sen 14 seuraa ovat laatineet julkilausuman, jossa ne vaativat valtiovallalta ripeitä ja riittäviä tukipäätöksiä koko tapahtumateollisuudelle. Lausuma kantaa huolta erityisesti urheiluseurojen tilanteesta.

Julkilausumassa Mestis-yhteisö vaatii, että Mestis-seurat, kuten kaikki muukin seuratoiminta, tulee saada välittömästi tukipäätösten piiriin ja ilman vaatimuksia esimerkiksi kirjanpidollisesta oman pääoman tasosta, joita korona on jo kolmatta kautta runnellut.

Lausuman mukaan viranomaisten tekemät pahentuneen koronatilanteen aiheuttamat päätökset ovat estäneet yleisön ottamisen Mestis-otteluihin alueellisilla päätöksillä lähes koko Suomessa. Ilman yleisön mukanaan tuomia lipputuloja Mestiksen tapahtumien järjestäminen on raskaasti tappiollista ja pidemmän päälle mahdotonta. Tapahtumien tuotot kattavat seurojen tuloista yli 60 %.

Monen seuran kohdalla rahat ovat nyt yksinkertaisesti loppu. Nyt tehdyillä uusilla päätöksillä kuritetaan seurojen jo entuudestaan kovia kokemia kassavaroja. Kaikki mahdollinen raha on käytetty toiminnan ylläpitämiseen ja sarjan läpiviemiseen, joka näillä nyt tehdyillä päätöksillä käy pian mahdottomaksi.

– Surullisinta tässä on, että ilman nopeita ja riittäviä tukipäätöksiä useammalla seuralla tulee olemaan vaikeuksia maksaa ihmisten palkkoja jo pian vuoden vaihteen jälkeen, Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro sanoo.

Lausuman mukaan Mestistä pelataan muutaman suuren kaupungin lisäksi lähinnä maakuntakaupungeissa, joissa Mestis on jääkiekon korkein tarjolla oleva sarjataso. Paikalliset Mestis-seurat ovat poikkeuksetta ylpeyden aiheita, paikallisidentiteetin rakentajia ja alueellisen hyvinvoinnin tekijöitä, jotka liikuttavat ihmisiä sekä kasvattavat ja kehittävät uusia pelaajia Suomen ja aina maailman huipulle asti.

– Tätä merkityksellistä työtä suomalaisen jääkiekon eteen on tehty pitkälti paikallisten yrittäjien rahoilla, sillä jokaisen seurakilven takana on paikallisten yrittäjien omistama ja rahoittama osakeyhtiö. Mikäli tämä toiminta tehdään mahdottomaksi, on sen hinta sekä suomalaiselle jääkiekolle että alueelliselle hyvinvoinnille huomattavan suuri, lausumassa huolehditaan.

Lausuman mukaan Mestis-yhteisö ymmärtää, että päätökset ovat perusteltuja, mutta seurat ja paikalliset yrittäjät eivät voi tässä tilanteessa joutua maksumiehiksi, vaan korvaus aiheutuvista tappioista on tultava täysimääräisesti päätöksen tekijältä, eli viranomaisilta.

– Opetus- ja kulttuuriministeriö teki viime keväänä hyvän tukipaketin seuratoiminnan pelastamiseksi. Ilman sitä Mestistä ei viime kaudella olisi pelattu loppuun. Mikäli haluamme, että Mestis-sarjaa pelataan myös ensi vuonna edes kutakuinkin samoilla seuroilla kuin nyt, tarvitsemme apua, Aro jatkaa.

Julkilausuman allekirjoittajat

Olli Aro, Mestiksen operatiivinen johtaja
Tuomas Haanpää, Mestiksen puheenjohtaja

Seurojen puheenjohtajat:

Mikko Partanen, Imatran Ketterä Oy (Ketterä)
Juha Karjalainen, FPS HOCKEY OY (FPS)
Antti Elo, KeuPa Hockey Oy (KeuPa HT)
Paavo Linna, Joensuun Kiekko-Pojat Oy (JoKP)
Ami Rubinstein, Kiekko-Espoo Oy (K-Espoo)
Pasi Halonen, Hokki Kainuu Oy (Hokki)
Janne Hyvärinen, RoKi Hockey Oy (RoKi)
Vesa Kutvonen, Savonlinnan Pallokerho Oy (SaPKo)
Mika Salonen, IPK Hockey Oy (IPK)
Kai Sointu, Kiekko-Vantaa Hockey Oy (K-Vantaa)
Petri Torkinlampi, Kokkolan Hermes Oy (Hermes)
Tuomas Haanpää, TUTO Hockey Oy (TUTO Hockey)
Jani Liukkonen, Heinolan Peliitat Oy (Peliitat)
Janne Virtanen, KOOVEE Hockey Oy (KOOVEE)

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

PitbullSPINS.com tarjoaa: 21 ilmaiskierrosta ilman talletusta

  • Lunasta pelkällä rekisteröitymisellä 21 ilmaiskierrosta 21 Casinolle!
  • Ensimmäisestä talletuksesta jopa 121% bonus 300€ asti

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Mestis