
Liigassa 11. sijalla neljän ottelun tappioputkessa rämpivä Ilves tiedotti torstaina kahdesta pitkästä loukkaantumisesta ja kahdesta uudesta pelaajahankinnasta.
Puolustaja Santeri Airolan vamma vaatii leikkauksen ja Airolan paraneminen pelikuntoon vie 6-8 kuukautta. Keskiviikkona Lahdessa loukkaantunut maalivahti Marek Langhamer on sivussa loukkaantumisensa vuoksi 8-12 viikkoa. Ilves lainaa maalivahti Roope Taposen HIFK:lta marraskuun maajoukkuetaukoon asti, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudelleen.
Taponen on 20-vuotias Nummelan Palloseuran kasvatti, joka juniorivuosinaan pelasi Jokereissa ja HIFK:ssa. HIFK:n kanssa 1 + 1 -vuotisen sopimuksen vuonna 2020 tehnyt lahjakas maalivahti pelasi viime kaudella Mestistä lainasopimuksella Kiekko-Espoossa, jossa hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa 2,30 oli koko Mestiksen paras.
Myös kuluvalla kaudella Taponen on ollut lainalla Kiekko-Espoossa, jossa hän on tällä kaudella pelannut seitsemän ottelua hyvällä torjuntaprosentilla 92.8%. Taponen pelaa Ilveksessä numerolla 60.
– Haluamme kiittää Roopea sekä HIFK:ta hyvästä yhteistyöstä ja olemme onnellisia, että saimme näin nopealla aikataululla asiat sovituksi, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela kommentoi.
Ilves on myös tehnyt loppukauden kattavan pelaajasopimuksen 25-vuotiaan tšekkipuolustaja Dominik Mašínin kanssa. 188-senttinen, 90-kiloinen ja vasemmalta puolelta laukova puolustaja on pelannut aikaisemmin AHL- sekä KHL-sarjoissa.
KHL:ssä Mašín on edustanut viime kaudesta lähtien Amur Habarovskia merkkauttaen 47 runkosarjaottelussa pisteet 2+9=11. Tällä kaudella mies ehti pelata Amurissa 15 ottelua ilman tehopisteitä. Mašín on Tampa Bay Lightningin toisen kierroksen varaus vuodelta 2014.
Mašín saapuu Suomeen lauantaina ja on Ilveksen käytössä heti kun kansainväliset pelaajasiirtoon liittyvät toimenpiteet on saatu järjestettyä. Ilveksessä Mašín pelaa numerolla 97.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme hankittua tässä vaiheessa kautta pelaajan, joka auttaa meitä kaikilla pelin osa-alueilla. Dominik tuo peliimme monipuolisuutta sekä kiekollista ja kiekotonta osaamista. Hän pystyy pelaamaan isot minuutit ja auttamaan meitä voittamaan, Koskela toteaa.
Edit klo 10.28: Korjattiin otsikko.
