
Jääkiekon Mestarien liigan eli CHL:n pudotuspelivaihe käynnistyi seitsemällä neljännesfinaaliottelulla ja heti Suomen alkulohkoista jatkoon edenneet joukkueet olivat tulessa, kun Rauman Lukko matkasi HC Bolzanon vieraaksi ja Tappara kohtasi Växjö Lakersin. Ensimmäisissä osaotteluissa HC Frölunda iski hurjat lukemat Adler Mannheimia vastaan taululle.
Rauman Lukko otti maukkaan 3-1 -vierasvoiton HC Bolzanosta vierasottelussa ja pääsee ensi viikolla kotijäällä pelattavaan toiseen osaotteluun hyvästä tilanteesta, sillä joukkueelle riittää puolivälieräpaikkaan tasapeli.
Lukon maaleista Italiassa vastasi Scott Pooley, Anrei Hakulinen ja Vili Saarijärvi. Saarijärvi ja Pooley viettivät kahden tehopisteen iltaa. HC Bolzanon ainokaisen iski Ilvestäkin aikoinaan edustanut kanadalaishyökkääjä Mike Halmo. Lukko karkasi ottelussa avauserässä kahden maalin johtoon Pooleyn ja Saarijärven maaleilla. Ottelun puolivälissä Bolzano kavensi, mutta päätöserään lähdettiin vieraiden kahden maalin johdosta. Viimeisellä kahdellakympillä ei enää lisämaaleja nähty.
Ruotsissa SHL:n huippujoukkue Växjö Lakers hyytyi 2-2 -tasapeliin Tampereen Tapparaa vastaan. Tappara aloitti ottelun ensimmäisellä kympillä maalinteon, kun Tyler Morley vei vieraat johtoon. Växjö kuitenkin nousi vielä johtoon ensimmäisen erän aikana, kun Joel Persson ja Emil Forslund onnistuivat maalinteossa. Ottelun viimeinen maali nähtiin toisessa erässä, kun vasta 17-vuotias Topi Ronni iski 2-2 -tasoituksen.
Saksassa nähtiin kierroksen hurjin tulos, kun Adler Mannheim taipui HC Frölundan käsittelyssä 10-1 -lukemin. Vieraiden tehomiehenä hääri Ryan Lasch, joka iski ottelussa tehot 1+5. Elmer Söderblom ja Patrik Carlsson iskivät ottelussa vierailta kaksi maalia mieheen.
