
NHL:n Stanley Cup -pudotuspelien välierävaiheen toinen ottelusarja jatkuu tulevana tiistain ja keskiviikon välisenä yönä toisella ottelulla, kun Tampa Bay Lightning ja New York Islanders kohtaavat.
Islanders oli ensimmäisessä ottelussa niukasti parempi maalein 2-1 ja Lightning tarvitsee tästä ottelusta voiton, jotta tilanne ei muodostu liian tukalaksi. Ottelusarjan kolmas ja neljäs kamppailu pelataan Islandersin kotijäällä Nassau Coliseumilla Long Islandilla New Yorkissa.
Molemmat joukkueet pääsevät toiseen otteluun täysin terveillä kokoonpanoilla. Islandersin päävalmentaja Barry Trotz kertoi aamujäiden jälkeen medialle, että kaikki pelaajat kapteeni Anders Leetä lukuunottamatta ovat käytössä, mikäli tarve vaatii. Kokoonpanoihin ei ole kuitenkaan tulossa muutoksia, sillä sama kokoonpano on voittanut neljä kamppailua putkeen. Semjon Varlamov jatkaa joukkueen maalilla.
Lightningin päävalmentaja Jon Cooper oli pettynyt avausottelun jälkeen omiinsa ja antoi hienon kommentin pelipäivän aamujäiden jälkeen.
– Haluan pelin jälkeen nähdä jokaisella pelaajalla jääpusseja ympäri kehoa. Mietin, että tarvitsiko meidän kaikkien pelaajien käydä edes suihkussa ykköspelin jälkeen.
Lightningin joukkueen ympäriltä ensimmäisen pelin jälkeen iloisimmat uutiset tulivat laitahyökkääjä Blake Colemanin kohdalle, kun hän lähti suoraan pelistä synnytysosastolle näkemään toisen lapsensa syntymän.
– Siinä oli helppo nollata ajatukset ensimmäisen pelin jälkeen, kun näki Carsonin syntymän. Oli helppo sitten lähteä keskittymään täysillä toiseen peliin, kun edellinen oli nollattu, kommentoi Coleman Lightningin hovitoimittaja Bryan Burnsin haastattelussa.
Ottelusarjan ensimmäisessä ottelussa kotijoukkueen peliaikakuninkaat olivat puolustajat Victor Hedman, Ryan McDonagh ja Mihail Sergachev. Hyökkääjistä Alex Killorn kellotti yli 20 minuutin peliajan. Hedmanille minuutteja kertyi 24.41.
Islandersin peliaikakuningas hyökkääjien osalta oli Jean-Gabriel Pageau, joka pelasi 19.21 minuuttia ottelussa. Pageauta peluutettiin Anthony Cirellin ja Yanni Gourden johtamia kenttiä vastaan ensimmäisessä pelissä.
Vähiten hyökkääjistä pelasi neloskentän laitahyökkääjä Matt Martin, joka kellotti reilun 11 minuutin peliajan, joten Trotzin peluutus oli äärimmäisen tasaista. Puolustajista luottoratsut Nick Leddy, Adam Pelech, Ryan Pulock ja Scott Mayfield pelasivat yli 20 minuuttia.
