
SM-liigan himmeimmät mitalit ratkottiin keskiviikkona yksiosaisella ottelulla Helsingissä. Kotijoukkue IFK ratkaisi ottelun jo avauserässä, kun se lanasi Tapparan sileäksi iskemällä neljä maalia.
Ensimmäisestä kaapista vastasi Jesse Saarinen, joka ohjasi David Bernhardtin tarkan poikittaissyötön puolityhjään takanurkkaan. Vain reilu minuutti avausmaalin jälkeen Jere Sallinen osoitti taitoa ja tahtoa. Sallinen purjehti väkisin kahden Tappara-pakin välistä kohti maalia ja tuikkasi lopuksi kiekon maalin kattoon. Maali meni pitkälti Tapparan lepsun puolustamisen piikkiin.
Tapparan kuppi meni nurin viimeistään erän puolivälissä. Jiri Smejkal ajeli kulmassa selkeästi tilanteen jälkeen Tobias Winbergiä, joka jäi taklauksen johdosta jään pintaan makaamaan. Smejkalille tuomittiin 5 + 20 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. HIFK hyödynsi viiden minuutin ylivoiman tehokkaasti – Jere Sallinen ja Teemu Tallberg iskivät maalin mieheen.
Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Jere Sallinen iski illan toisen osumansa jo 32 sekunnin pelin jälkeen, ja vain 44 sekuntia myöhemmin Tallberg tykitti Christian Heljankon vaihtoon.
Maalinsuulle luistelleen Dominik Hrachovinan kuparinen kesti vain kolme minuuttia, ennen kuin kiekko oli ensimmäistä kertaa selän takana. Toisen erän viimeisen vartin ajan tamperelaisten maali pysyi sentään puhtaana, mutta viimeiseen erään lähdettiin HIFK:n käsittämättömässä 7 – 0 -johdossa.
Tapparan synkkä ilta sai pilkahduksen valoa kolmannen erän alkupuolella. Anton Levtchi lähti kiertämään kiekon kanssa HIFK-maalia, mutta syötti ovelasti kropan takaa kiekon etukulmalle. Frans Tuohimaa odotteli vielä Levtchiä takakulmalla, kun Jukka Peltola oli jo siirtänyt pelivälineen etukulmalta reppuun.
Ottelu päättyi lopulta lukemiin 7 – 1, joten HIFK vei kauden 2020 – 2021 pronssimitalit. Mestaruus ratkaistaan Lukon ja TPS:n kesken perjantaina käynnistyvässä finaalisarjassa.
