NHL:n varaustilaisuus järjestettiin tänä vuonna 2023 Nashvillessa. NHL:n varaustilaisuudessa varattiin jälleen seitsemän kierroksen verran pelaajia NHL:n eli yhteensä 224 nuorta jääkiekkoilijaa sai maailman parhaan jääkiekkosarjan organisaation huomion. Viimeisen kahden kauden aikana merkittävästi vahvistunut Ottawa Senators jäi melko vähälle huomiolle varaustilaisuudessa.
D.J. Smithin valmentama Ottawa Senators otti organisaationa viime kaudella merkittävän askeleen eteenpäin. GM Pierre Dorion vahvisti joukkueen kokoonpanoa merkittävästi, mutta paikkaa pudotuspeleissä se ei vielä tuonut.
Tämän kesän varaustilaisuudessa Senators pääsi varaamaan tulevaisuutta varten viisi pelaajaa. Ensimmäinen varaus kuultiin vasta vuorolla 108. Lopulta organisaatio varasi neljännellä ja viidennellä kierroksella yhden pelaajan sekä seitsemännellä kierroksella kolme pelaajaa. Kansallisuuksien puolesta kolme varausta osui Kanadaan, yksi Kazakstaniin ja yksi Yhdysvaltoihin.
Neljännellä kierroksella varattu Hoyt Stanley on isokokoinen 191 senttiä pitkä puolustaja. Oikealta laukova Stanley on syntynyt vuonna 2005, joten puolustaja on vasta 18 vuotias. Stanley on pelannut kaksi edellistä kautta BCHL:ssä eli Brittiläisen Kolumbian omassa sarjassa. Victoria Grizzliesin riveissä on kahdella edellisellä kaudella syntynyt 66 otteluun 39 tehopistettä. Ensi kaudella Stanley kiekkoilee Cornellin yliopistossa.
Viidennellä kierroksella numerolla 140 varattu Matthew Andonovski on 188 senttiä pitkä vasemmalta laukova puolustaja. Markhamin kaupungista, Ontarion provinssista kotoisin oleva 18-vuotias Andonovski pelaa ensi kaudellakin Kitchener Rangersin riveissä. Kahdella edellisellä kaudella OHL:ssä on syntynyt 110 otteluun 20 tehopistettä.
Seitsemännellä kierroksella Senators varasi kanadalaishyökkääjä Owen Becknerin, kazakstanilaismaalivahti Vladimir Nikitinin ja yhdysvaltalaishyökkääjä Nicholas VanTassellin.
Ensi kaudeksi Senatorsilla on käytössään kaksi varausta ensimmäiselle kierrokselle ja yksi vuoro toiselle kierrokselle. Myöhemmille kierroksille neljännestä kierroksesta alkaen organisaatiolla on käytössä viisi vuoroa.




