Jääkiekon MM-kisoissa torstai on jättimäinen päivä, sillä neljä turnauksen parasta joukkuetta on selvityksessä. Suomi kohtaa illan puolivälierässä Ruotsin, mutta kisaisäntä Tshekki pääsee todella kovaan testiin, sillä joukkue kohtaa yhden mestarisuosikeista eli Yhdysvallat. Tshekki on vahvistunut merkittävästi turnauksen edetessä, sillä NHL:stä on vapautunut tähtipelaajia joukkueen käyttöön.
Radim Rulikin valmentama Tshekin jääkiekkomaajoukkue pääsee todella kovaan testiin torstaina. Joukkue kohtaa Ostravan lohkossa toiseksi sijoittuneen Yhdysvallat torstaina puolivälierässä. John Hynesin valmentama Yhdysvaltain maajoukkue keräsi kuudesta ottelusta pisteitä, mutta hävisi varsinaisella peliajalla koko lohkon voittaneelle Ruotsille.
Tshekillä oli sama kaava, mutta Prahassa pelatussa a-lohkossa Rulikin valmentama miehistö keräsi pisteitä jokaisesta ottelusta ja sijoittui vasta kolmanneksi Sveitsin ja Kanadan jälkeen. Tshekki pelasi Kanadaa, Sveitsiä ja Suomea vastaan tasapelit, ja otteluille selvitettiin ratkaisu varsinaisen peliajan jälkeen.
Yhdysvaltain maalilla pelaa puolivälierässä Washington Capitalsissa hurjan kauden pelannut Charlie Lindgren, joka torjui alkulohkossa yhden kamppailun. Joukkueen ykkösmaalivahdiksi pestattu Alex Lyon loukkaantui turnauksen toisessa kamppailussa.
Yhdysvaltain ykköspyssy alkusarjassa oli Minnesota Wildin laitahyökkääjä Matthew Boldy, joka iski kuusi maalia ja yhteensä 14 tehopistettä. Kapteeni Brady Tkachuk iski seitsemän maalia ja keräsi 13 tehopistettä. Puolustajista ykkönen oli Zach Werenski tehoilla 2+5. Werenski pyörittää Yhdysvaltain ykkösylivoimaa.
Tshekin maalilla kamppailussa pelaa suomalaisille Tampereen Ilveksestä tuttu maalivahti Lukas Dostal, joka edustaa NHL:ssä Anaheim Ducksia. Dostal on torjunut turnauksessa viidessä ottelussa kolme voittoa. Joukkueen tehokkain pistemies on ollut kokenut Roman Cervenka 3+7 tehoilla. NHL:stä saapuneet vahvistukset, Boston Bruinsia edustava David Pastrnak ja Pavel Zacha eivät onnistuneet ensimmäisessä kamppailussa pisteitä tekemään.