NHL:ssä viritellään jättimäistä yllätystä, kun kahden kanadalaisjoukkueen välinen ottelusarja on edennyt ensimmäiseen ratkaisuotteluun. NHL:n läntisen konferenssin Tyynenmeren divisioonan voiton runkosarjassa napannut Vancouver Canucks johtaa ottelusarjaa viiden kamppailun jälkeen Edmonton Oilersia vastaan. Ottelusarja on sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa ensimmäistä kertaa katkolla.
Rick Tocchettin valmentama Vancouver Canucks nappasi jo kolmannen voiton Edmonton Oilersia vastaan NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella. Canucks otti ottelusarjan toisen voittonsa kotijäällä kaatamalla Kris Knoblauchin valmentaman Oilersin 3-2 -lukemin viimehetkien osumalla. Ottelusarjan kuudes kamppailu pelataan Albertassa, jossa voitot ovat 1-1 -tässä ottelusarjassa.
– Lähes kaikki kaverit löivät parasta tänään tiskiin, mitä meiltä löytyi. Me olimme todella kärsivällisiä koko ottelun ja minusta pelasimme yhden koko pudotuspelikevään parhaista otteluistamme, kommentoi päävalmentaja Tocchet voittoa.
Canucks esitti vahvaa tekemistä nousemalla kaksi kertaa ottelussa takaa tasoihin ja lopulta kolmannen erän lopussa voittoon. J.T. Miller ratkaisi lopulta voiton ottelun viimeisellä minuutilla kotijoukkueelle. Latvialaismaalivahti Arturs Silovs torjui yhteensä 21 kertaa voiton eteen.
Erikoistilanteissa Canucks oli keskinkertainen. Joukkue hukkasi neljä ylivoimaa, mutta piti Oilersin viidellä ylivoimallaan vain kolmessa laukauksessa, mikä teki eron joukkueiden välille.