
NHL:n pudotuspeleissä tällä kaudella ensimmäisellä kierroksella tippunut Toronto Maple Leafs on tehnyt ensimmäisen merkittävän siirron tulevaisuutta varten. Maple Leafs on nimennyt uuden päävalmentajan potkut saaneen kanadalaisvalmentajan tilalle.
Karmeaan pettymykseen kautensa päättänyt Toronto Maple Leafs lähtee kokeneessa valmennuksessa ensi kauteen. GM Brad Treliving on palkannut potkut saaneen Sheldon Keefen tilalle kokeneen Craig Beruben. Berube sai kesken viime kauden potkut St. Louis Bluesin peräsimestä. Berube johdatti sensaatiomaisesti kaudella 2018-19 Bluesin sarjataulukon viimeiseltä paikalta aina Stanley Cupiin saakka.
Berube on urallaan toiminut Bluesin lisäksi Philadelphia Flyersin päävalmentajana NHL:ssä ennen pestiä Maple Leafsiin. Runkosarjassa Berube on valmentanut yhteensä 543 ottelua ja näistä voittoon on päättynyt 281 kamppailua. Pudotuspeleissä 58-vuotias kanadalainen on valmentanut yhteensä 58 ottelua ja näistä voittoon on päättynyt 27.
– Me päädyimme tilanteeseen, jossa uusi ääni ja naama pukukoppiin oli tärkeintä saada. Tämä on jääkiekkobisneksessä ikävä puoli, kun joudut antamaan potkuja hyville valmentajille. En usko, että se on hyvä resepti menestymiseen, mutta muutoksia pitää joskus tehdä, kommentoi Treliving.
NHL:ssä on Maple Leafsin valmentajapalkkauksen myötä ilman päävalmentajaa New Jersey Devils, San Jose Sharks, Seattle Kraken ja Winnipeg Jets.
