NHL:n läntisen konferenssin voittanut Dallas Stars on enää voiton päässä pääsystä toista kautta putkeen läntisen konferenssin finaaleihin pudotuspeleissä. Stars nappasi jo kolmannen voiton putkeen kesän 2022 Stanley Cup -mestari Colorado Avalanchesta ja eteni voiton päähän jatkopaikasta. Stars pääsee yrittämään sarjan katkaisua torstaina kotijäällään.
Pete DeBoerin valmentama Dallas Stars on voittanut seitsemän kamppailua edellisestä yhdeksästä ottelustaan NHL:n pudotuspeleissä. Stars kaatoi Jared Bednarin valmentaman Colorado Avalanchen toistamiseen vieraissa, mutta tällä kertaa 5-1 -lukemin. Stars siirtyi samalla ottelusarjassa johtoon voitoin 3-1, joten ottelusarja on katkolla Starsille varhain torstaiaamuna Suomen aikaa.
Starsin ykköstähti ottelussa oli kolmen tehopisteen iltaa viettänyt kanadalaistähti Wyatt Johnston. Hyökkääjä iski maalit yli- sekä alivoimalla, ja sai syöttöpisteen Craig Smithin tekemään 5-1 -maaliin, joka syntyi tyhjiin. Johnstonin lisäksi Starsilta tehoili suomalaistähti Miro Heiskanen, joka iski 3-0 -maalin toisessa erässä ja teki esityön kahteen Starsin maaleista.
Pretty good defenseman, Miro Heiskanen, lights the lamp 🚨 pic.twitter.com/silIMiX6Wz
— z – Dallas Stars (@DallasStars) May 14, 2024
Vierailta 4-1 -maali syntyi venäläishyökkääjä Evgenii Dadonovin toimesta kolmannen erän puolivälissä. Jason Robertson keräsi kamppailussa kaksi syöttöpistettä Heiskasen tavoin. Jake Oettinger torjui kamppailussa voiton eteen 25 kertaa.
Avalanchen ainut maali ottelussa meni toisessa erässä Casey Mittelstadtin nimiin. Alexandar Georgiev pelasi loistavan ottelun kotijoukkueen maalilla torjuen 29 kertaa ja päästämällä neljä maalia, joille venäläinen ei juuri mitään mahtanut.