
NHL:ssä on tällä kaudella nähty yksi todella kova maalintekijä, joka tulee ilman loukkaantumisia voittamaan maalipörssin. Tämä herra on Toronto Maple Leafsin ykkössentteri Auston Matthews. Matthews on rikkonut ensimmäisenä pelaajana 50 maalin rajapyykin tällä kaudella, mutta pystyykö yhdysvaltalaistähti rikkomaan maagisen rajapyykin vielä runkosarjan aikana.
NHL:ssä on nähty viimeksi 1990-luvun alussa asia, joka on odottanut uudestisyntymistään. Se on 70 maalin rajapyykin rikkoutuminen yhden runkosarjan aikana. Siihen pystyi Winnipeg Jetsiä eli nykyistä Arizona Coyotesia tuolloin edustanut Teemu Selänne. Selänne teki kaudella 1992-93 yhteensä 76 maalia ja rikkoi tulokkaiden yhden kauden maaliennätyksen ylivoimaisesti.
Selänteen lisäksi tuolla kaudella NHL:ssä 70 maalin rajapyykki ei ollut kuin näyttää, sillä kyseiseen saavutukseen ylsi yhteensä kolme pelaajaa. Selänteen lisäksi vastaavassa onnistui venäläishyökkääjä Alexander Mogilny. Kumpikin iski 76 maalia. Tämän jälkeen on nähty lukuisia 60 maalin kausia, mutta ei 70 maalin kausia yksittäisiltä pelaajilta.
Tällä kaudella kyseinen rajapyykki voi mennä rikki, sillä Toronto Maple Leafsin supertähti Auston Matthews on hurjassa maalivireessä. Yhdysvaltalainen on toipunut käsivammoistaan takaisin täydelliseen pelikuntoon ja tahti on ollut hurjaa. Matthews rikkoi torstain vastaisena yönä 50 maalin rajapyykin Coyotesia vastaan pelatussa ottelussa ja nosti koko kauden maalisaldon 51 osumaan tekemällä kaksi maalia.
Runkosarjaa on jäljellä vielä reilut 20 ottelua, joten Matthewsilta voidaan odottaa vielä helpostikin 19 maalin syntymistä runkosarjan viimeisiin kamppailuihin.
