
NHL:ssä 2020-luvun menestynein joukkue Tampa Bay Lightning on ollut todella kovassa vireessä viime aikoina. Joukkue oli alkukaudesta loukkaantumisten kanssa suurissa ongelmissa, mutta viime aikoina kaksi kertaa Stanley Cupia 2020-luvulla juhlinut Lightning on ollut tyly. Tämän sai kokea pitkään ilman pudotuspeliotteluja NHL:ssä esiintynyt Buffalo Sabres.
Jon Cooperin valmentama Tampa Bay Lightning otti NHL:ssä jo viidennen voiton putkeen. Lightning kaatoi vieraskaukalossa Buffalo Sabresin tylyllä tavalla 3-1 -lukemin. Tappio oli Don Granaton valmentamalle Sabresille kolmas kuuteen edelliseen otteluun. Vuoden 2024 puolla Sabres on napannut viisi voittoa ja hävinnyt neljä kertaa.
Sabresin pudotuspelihaaveiden kannalta ottelu Lightningia vastaan oli äärimmäisen tärkeä. Mahdollisuudet isoihin tansseihin olivat jo ennestään heikot, mutta tappiolla viimeistään pudotuspelihaaveet murenivat olemattomiin. Eroa kolmantena Atlantin divisioonassa olevaan Lightningiin on jo hurjat yhdeksän pistettä. Kummallakin joukkueella on enemmän pelattuja otteluita kuin muilla divisioonan joukkueilla.
Lightningin ykköstähdeksi ottelussa nousi tehot 1+1 iskenyt Nick Paul. Paul vei Lightningin avauserässä kuuden peliminuutin jälkeen johtoon. Paulin jälkeen alle minuutti johtomaalista Tyler Motte vei vieraat alivoimalla 2-0 -johtoon.
Nick Paul gets us started in Buffalo 😤 pic.twitter.com/4HJ5169BYr
— Bally Sports Sun: Lightning (@BallyLightning) January 20, 2024
Toisessa erässä Sabres nousi otteluun mukaan, kun kanadalaistähti Dylan Cozens iski kavennuksen. Jättimäisellä sopimuksella urakoiva keskushyökkääjä teki kauden kahdeksannen maalinsa.
Sabres haki tasoitusta kolmannessa erässä kiivaasti, mutta turhaan. Loppulukemat tyhjiin lakaisi puolustaja Calvin de Haan, jolle osuma oli kauden kolmas. Paul ja Brandon Hagel nappasivat syöttöpisteet osumaan.
Jonas Johansson torjui erinomaisesti vieraiden maalilla napaten 26 torjuntaa. Ukko-Pekka Luukkosen nollaputki päättyi Lightningia vastaan. Kahdessa edellisessä pelaamassaan ottelussa nollapelin torjunut suomalainen otti Lightningia vastaan yhteensä 13 torjuntaa.
