
NHL:ssä alkaa pelaajasiirtoja koskevat hulinat nousta aivan uusille taajuuksille, kun siirtojen takaraja lähestyy. Tällä hetkellä siirtojen takarajaan on matkaa vielä vajaat 60 päivää, mutta pelaajakauppojen spekuloiminen on osa arkea. NHL:n uudelleenrakennuksen köysissä pyörivä Anaheim Ducks teki tällä viikolla mielenkiintoisen kaupan, kun nuori puolustaja siirtyi eteenpäin. Ducksin uskotaan tekevän lisää merkittäviä kauppoja jatkossa.
NHL:stä erinomaisten toimittajien laadukkaita uutisia ja artikkeleja kirjoittava Dailyfaceoff.com on tehnyt mielenkiintoisen jutun. Yksi NHL:n kovimmista toimittajista Frank Seravalli tiesi kertoa, että Anaheim Ducksin GM Pat Verbeek olisi valmis kauppaamaan yhdysvaltalaistähti Trevor Zegrasin eteenpäin.
Zegras on tällä hetkellä loukkaantuneena sivussa Ducksin kokoonpanosta. Äärimmäisen taitava laitahyökkääjä on tehnyt tällä kaudella 20 otteluun neljä maalia ja yhteensä seitsemän tehopistettä. Koko uralla hyökkääjälle on kertynyt 200 ottelua NHL:ssä ja näissä on syntynyt 53 maalia sekä yhteensä hurjat 146 tehopistettä. Tehotilasto on heikossa joukkueessa karmeassa lukemassa eli -44.
Vuoden 2021 alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa Zegras oli hämmästyttävässä vireessä Yhdysvaltain joukkueessa. Bostonin yliopistossa pelannut hyökkääjä pelasi MM-kisoissa yhteensä seitsemän ottelua ja takoi käsittämättömät 18 tehopistettä. AHL:ssä samaisella kaudella San Diego Gullsissa kertyi 17 otteluun 21 tehopistettä.
Bedfordin kaupungista, New Yorkin osavaltiosta kotoisin oleva 22-vuotias hyökkääjä laukoo vasemmalta. 183 senttiä pitkä Zegras varattiin Ducksiin kesän 2019 NHL:n varaustilaisuudessa ensimmäisellä kierroksella yhdeksännellä vuorolla.
Yhdysvaltalainen teki kesällä kolmivuotisen jatkosopimuksen Ducksin kanssa, jonka arvo on 5,75 miljoonaa dollaria kaudelta. Sopimuksen päättyessä hyökkääjä on rajoitettu vapaa agentti.
Tämä seikka nostaa merkittävästi Zegrasin markkina-arvoa, sillä sopimus on taitavalle hyökkääjälle edullinen ja sopimuksen päättyessä mahdollisella uudella joukkueella ei ole kiirettä tehdä jatkosopimusta, kun pelaaja ei vapaudu vapaille markkinoille.
