
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Ruotsin Göteborgissa on kolme neljästä välieräjoukkueesta nyt selvillä. Kolmantena tiensä välieriin selvitti Yhdysvallat. B-lohkon voittanut Yhdysvallat murskasi puolivälierässä Latvian selvin lukemin. Yhdysvallat kohtaa omassa välierässään joko Suomen tai Sveitsin riippuen Ruotsin sekä Sveitsin välisen välieräottelun lopputuloksesta.
David Carlen valmentama Yhdysvaltain alle 20-vuotiaiden maajoukkue on selvittänyt tiensä välieriin MM-kisoissa. Yhdysvallat jatkoi maalijuhliaan MM-kisoissa murskaamalla Latvian. Yhdysvallat oli Artis Abolsin valmentamaa joukkuetta vahvempi 7-2 -lukemin.
Ottelun avauserä oli vielä tiukkaa vääntöä, kun Yhdysvallat johti peliä 20 minuutin jälkeen 3-1 -lukemin. Yhdysvallat karkasi toisen erän kuudennella minuutilla 4-1 -johtoon ja pääsi toiselle erätauolle hurjasta 6-1 -johtoasemasta. Yhdysvallat tekivät vielä kolmannen erän alkuun maalin, jonka jälkeen Latvia kavensi vielä ottelun ennen kolmannen erän päätöstä.
Gabe Perreault is taking batting practice! @usahockey | @BC_MHockey | @NYRangers | #WorldJuniors pic.twitter.com/1JN9ph3l58
— NHL Network (@NHLNetwork) January 2, 2024
Mestarisuosikin ykköstykki ottelussa oli New York Rangersin varaama Gabe Perreault. Kolmoskentän laitahyökkääjä takoi tehot 2+1. Samaisen kentän keskushyökkääjä Will Smith iski tehot 1+1. New Jersey Devilsin varaama puolustajalupaus Seamus Casey syötti ottelussa kolme maalia ja kakkosmaalivahti Jakob Fowler torjui voiton eteen 23 kertaa. Fowler on Montreal Canadiensin varaama maalivahti. Välierässä Yhdysvaltain maalilla pelaa jälleen Trey Augustine.
Latvian maalit puolivälierässä menivät Dans Locmelisin nimiin. Boston Bruinsin varaama keskushyökkääjä teki turnauksessa yhteensä tehot 2+3. Locmelis edustaa tällä hetkellä Massaschusettsin yliopistoa, jossa pelaa lukuisia NHL:n varattuja pelaajia.
