Seuraa meitä:
Jalkapallo - Futisfani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Maajoukkue

Tämä sinun täytyy kuulla! – Tshekin TV-selostaja sekosi Tomas Hamaran maalista

Tshekin Tomas Hamara naulasi joukkueelle MM-pronssia.
AOP

Alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kilpailut Ruotsin Göteborgissa on MM-finaalia vaille valmiit. Suomi kohtasi perjantaina pronssiottelussa Tshekin. Suomi koki karmean tappion menettämällä reilun johtoasemansa, minkä joukkue hankki kahden ensimmäisen erän aikana. Tshekki iski ottelulle lopullisen niitin vain vajaat kaksi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä.

Lauri Mikkolan valmentama alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue oli todella lähellä MM-pronssia Ruotsin Göteborgissa pelatuissa kisoissa. Suomi onnistui menettämään viime vuonna hopeaa voittanutta Tshekkiä vastaan 5-2 -johdon häviten ottelun lopulta 8-5 -lukemin.

Suomi siirtyi ottelussa Lenni Hämeenahon ylivoimamaalilla 5-2 -johtoon pelikellon näyttäessä aikaa 34.32. Tshekki tuli ottelun toisen erän lopulla Ondrej Becherin alivoimamaalilla kuitenkin kahden maalin päähän ennen päätöserää.

Patrik Augustan valmentama Tshekki nousi ottelussa maalin päähän Buffalo Sabresin varaaman Jiri Kulichin ylivoimamaalilla kolmannen erän alussa. Tämän jälkeen Tshekki haki tiukasti tasoitusmaalia kunnes tämä näki päivänvalon ajassa 58.04. Becher iski illan toisellaan pelin tasoihin ja teki ottelusta jännittävän.

Viimeisen kahden minuutin aikana Tshekki kuitenkin käänsi ottelun nimiinsä tekemällä minuuttiin kolme maalia. Tampereen Tapparassa Liigaa kaudella 2021-22 pelannut puolustaja Tomas Hamara laukoi Tshekin 6-5 -voittomaalin siniviivasta vain 15 sekuntia Becherin iskemän tasoitusmaalin jälkeen. Tästä maalista Tshekin selostaja sekosi kovempaa kuin Antero Mertaranta kertaakaan koko urallaan Leijonien selostajana.

Hamaran maalin jälkeen Dominik Rymon iski tyhjiin 7-5 -maalin kuten myös Becher 8-5 -maalin, jolla 19-vuotias laitahyökkääjä sinetöi hattutemppunsa.

Lisää aiheesta Maajoukkue