
NHL:n runkosarjassa alkaa puoliväli jo lähestyä. Runkosarjaa on pelattuna jo useilla joukkueilla lähes 30 kierrosta, kun taas monilla joukkueilla on vasta 25 ottelua tilastoissa. Sarjan pistepörssin kärjessä tilanne tiivistyy merkittävästi, sillä sarjan parhaat pelaajat ovat löytäneet parempaa iskua peliinsä viime aikoina.
NHL:n runkosarjassa menneen peliviikon tähdet on valittu. Ykköstähdeksi nousi kanadalaissentteri Nathan MacKinnon. Kakkostähdeksi valittiin Vancouver Canucksin maalilla hurjalla tasolla pelaava Thatcher Demko. Kolmostähti meni New York Islandersin kanadalaispuolustaja Noah Dobsonin nimiin, joka pelaa todella vahvaa syksyä tehojen valossa.
Vuoden 2022 Stanley Cup -mestari Colorado Avalanchen ykkössentteri MacKinnon iski viime viikolla kovat tehot. MacKinnon venytti pisteputkensa jo 15 ottelun mittaiseksi ja on tehnyt marraskuun 20. päivän jälkeen hurjat tehot 8+17. Menneellä viikolla Avalanchen ykkössentteri iski neljään otteluun kolme maalia ja kymmenen tehopistettä. Avalanche on tällä kaudella voittanut yhteensä 19 ottelua ja kerännyt 40 pistettä.
Kakkostähdeksi valittu Demko voitti kaikki kolme ottelua Canucksin maalilla viime viikolla, jotka aloitti. Torjuntaprosentti oli huima 95,7 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,33. Koko kaudella Demko on voittanut yhteensä 16 ottelua ja näistä kolmessa on tullut tilille nollapeli.
Kolmostähdeksi valittiin kanadalaispuolustaja Dobson. Islandersin luottopuolustaja pelasi kovan viikon syöttämällä neljään kamppailuun kahdeksan maalia. Islanders on voittanut runkosarjassa 14 ottelua ja kerännyt 36 pistettä.
