
Yksi NHL:n heikoimmista organisaatioista eli Chicago Blackhawks haki todella hienon vierasvoiton perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatulla NHL-kierroksella. Blackhawks kaatoi kestomenestyjä Tampa Bay Lightningin vieraissa vahvan ensimmäisen erän ansiosta ja nousi kymmeneen pisteeseen runkosarjassa. Lightningilla jatkui ottelussa puolustuspelaamisen vaikeudet joita on ollut läpi alkukauden.
Luke Richardsonin valmentama Chicago Blackhawks nappasi maukkaan vierasvoiton. Blackhawks kaatoi Jon Cooperin valmentaman Tampa Bay Lightningin selvin 5-3 -lukemin. Voitto oli Blackhawksille kauden viides. Tappio oli Lightningille kauden kahdeksas, mutta vasta neljäs täysi pistemenetys.
Cooperin valmennuksessa on Lightning totuttu näkemään todella laadukkaasti kiekkoa hallitsevana joukkueena, jonka puolustuspeli toimii loistavalla tasolla. Tällä kaudella meno on kuitenkin ollut toista. Blackhawksia vastaan pelattu ottelu oli jo kuudes putkeen, jossa Lightning päästää vähintään kolme maalia.
Tällä kaudella joukkue on pelannut 11 ottelua jossa vastustaja on tehnyt vähintään kolme maalia. Kolmessa ottelussa Lightning on pitänyt tällä kaudella vastustajan maksimissaan kahdessa maalissa. Näistä voitot ovat joukkueelle 2-1.
Lightning on joutunut alkukauden tulemaan toimeen ilman venäläistä ykkösmaalivahtia Andrei Vasilevskiya, joka toipuu selkäleikkauksesta.
Blackhawksia vastaan tehot 1+1 iskenyt kanadalaissentteri Anthony Cirelli kertoo yksinkertaisten syiden olevan takaiskujen takana.
– Meidän täytyy parantaa pieniä juttuja pelissämme ja poistaa sieltä kokonaan. Emme voi menettää kiekkoa näin paljoa keskialueella. Lisäksi meidän pitää puolustaa puolustusaluetta jatkossa paremmin. Nämä ovat virheitä, jotka johtuvat täysin pelaajista eikä lainkaan pelisysteemistä.
Lightning jatkaa kauttaan Carolina Hurricanesia vastaan kotiyleisön edessä sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa.

FUTISFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
