
NHL:ssä yksi ensi kauden suurista mestarisuosikeista on Los Angeles Kings. Kings on edennyt kahdella edellisellä kaudella pudotuspeleihin, mutta molemmilla kerroilla on lähtö tullut ensimmäisellä kierroksella Edmonton Oilersia vastaan. Alkavalla kaudella Kings on kesällä tehtyjen siirtojen myötä yksi NHL:n läntisen konferenssin suosikeista.
Todd McLellanin valmentama Los Angeles Kings on vahvistunut kesällä merkittävästi. GM Rob Blake on tehnyt kovia siirtoja hankkimalla muun muassa Pierre-Luc Duboisin Winnipeg Jetsistä. Dubois teki Kingsin kanssa välittömästi kahdeksan vuoden mittaisen sopimuksen. Kapteeni Anze Kopitar allekirjoitti myös kahden vuoden jatkosopimuksen, joka käynnistyy vasta vuoden päästä.
Kingsillä on olemassa kaikki palikat menestymiseen, mutta ongelmia tulee puolustuksen suhteen. Puolustuksen ykkösnimi on yksi maailman parhaista puolustajista eli Drew Doughty. Kokenut Doughty on ollut kahdella edellisellä kaudella lähellä tasoa, jota kanadalainen oli primevuosinaan. Lisäksi puolustukseen on kasvamassa Brandt Clarke, joka on ollut täysin ylivertainen junioriliigoissa. Sekä Doughty, että Clarke ovat oikealta laukovia puolustajia.
Vasemmalla puolella taso ei ole niin kovaa kuin oikealla. Mikey Anderson on vasemmalta laukovista puolustajista ykkönen ja muodostaa erinomaisen pakkiparin Doughtyn kanssa. Kesken viime kauden joukkueeseen saapunut Vladislav Gavrikov teki kahden vuoden mittaisen sopimuksen ja tulee olemaan Clarken kanssa loistava palanen kakkospariin.
Kingsin suurimmat ongelmat puolustuksessa keskittyy maalivahtipeliin. Kokenut Cam Talbot teki joukkueen kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Phoenix Copley pelasti viime kaudella Kingsin kauden, mutta onko näistä kumpikaan riittävä Stanley Cupin voittamiseen. Maalivahtipeli kehittyy varmasti pitkässä juoksussa, mutta tulevalle kaudelle se on Kingsin ainut porsaanreikä.
