
NHL:n varaustilaisuus järjestettiin tänä vuonna 2023 Nashvillessa. NHL:n varaustilaisuudessa varattiin jälleen seitsemän kierroksen verran pelaajia NHL:n eli yhteensä 224 nuorta jääkiekkoilijaa sai maailman parhaan jääkiekkosarjan organisaation huomion. Dallas Stars hankki varaustilaisuudessa vain lisää syvyyttä lupaavien pelaajien joukkoon. 28.7 10.00
Pete DeBoerin valmennuksessa NHL:n läntisen konferenssin finaaleihin viime kaudella edennyt Dallas Stars ei varaustilaisuudessa päässyt juhlimaan. GM Jim Nill pääsi varaamaan vain viisi pelaajaa joukkueen riveihin. Varausvuoroista ensimmäisen kierroksen vuoro oli kaupattu lähes vuosi sitten eteenpäin, joten syykin oli selvä.
Stars poimi varaustilaisuudessa neljä kanadalaista, yhden saksalaisen ja yhden yhdysvaltalaispuolustajan.
Toisella kierroksella Nill pääsi ensimmäistä kertaa kuuluttamaan pelaajia, kun kanadalaispuolustaja Tristan Bertucci päätyi 61. vuorolla Starsiin. Bertucci on 17-vuotias North Yorkin kaupungista, Ontarion provinssista kotoisin oleva vasemmalta laukova puolustaja.
188 senttiä pitkä Bertucci edustaa OHL:ssä Flint Firebirdsiä. Kahdella OHL-kaudella on syntynyt 125 otteluun 63 tehopistettä. Viime kaudella kiekollinen Bertucci naulasi 11 maalia ja 50 tehopistettä 63 otteluun. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Bertucci ei tehoillut seitsemään otteluun.
KOlmannella kierroksella 79. vuorolla Stars huusi kanadalaishyökkääjä Brad Gardinerin nimen. 18-vuotias oikealta laukova keskushyökkääjä on kotoisin Auroran kaupungista, Ontarion provinssista. 185 senttiä pitkä hyökkääjä iski viime kaudella Ottawa 67’sin riveissä 68 otteluun 39 tehopistettä ollen joukkueen kahdeksanneksi tehokkain pelaaja.
Neljännellä kierroksella Nill poimi lisää syvyyttä puolustukseen, kun valinta osui yhdysvaltalaispuolustaja Aram Minnetianiin. Minnetian pelasi viime vuodet Yhdysvaltain kehitysohjelman mukana USHL:ssä ja iski alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa MM-kisoissa seitsemään otteluun neljä tehopistettä. Ensi kaudesta alkaen oikealta laukova 180 senttiä pitkä Minnetian pelaa Bostonin yliopistossa.
Viidennellä kierroksella Stars poimi saksalaismaalivahti Arno Tiefenseen, kuudennella kierroksella kanadalaishyökkääjä Angus MacDonellin ja seitsemännellä kierroksella kanadalaishyökkääjä Sebastian Bradshawn.
Ensi kesälle Starsilla on käytössä toistaiseksi neljä varausvuoroa. Näistä on jäljellä ensimmäisen, toisen, viidennen ja seitsemännen kierroksen vuorot.
