
Liigan välierissä ensimmäiset kaksi ottelua on pelattu kummassakin ottelusarjassa. Tampereen Ilveksen ja Lahden Pelicansin välisen välieräsarjan toinenkin ottelu oli tiukka taistelu, mutta tällä kertaa jatkoeriä ei vaadittu ratkaisun saamiseen. Ottelusarjan seuraavat kolme ottelua pelataan 1,5 seuraavan viikon aikana Tampereella.
Tommi Niemelän valmentama Lahden Pelicans otti välierien kannalta todella arvokkaan kotivoiton lauantaina. Pelicans kaatoi täyden Isku Areenan edessä, 4200 silmäparin seuratessa Antti Pennasen valmentaman Tampereen Ilveksen 3-2 -lukemin.
Pelicansin sankariksi nousi tshekkihyökkääjä Lukas Jasek. Jasek iski ottelussa kaksi maalia ja johdatti kultakypäränä pussinokat hienoon voittoon. Pelicansin kolmannesta maalista vastasi toisen erän puolivälissä ruotsalaispuolustaja Anton Mylläri.
Jasek iski ottelussa maalinsa ylivoimalla. Ottelun avauserässä tshekkitaituri naulasi Iikka Kangasniemen ja Miika Roineen esityöstä pelivälineen ohi Marek Langhamerin. Toisen erän seitsemännellä minuutilla Kangasniemi oli jälleen tekemässä esityötä Jasekin ylivoimamaaliin.
🚨 Kaksikko Iikka Kangasniemi & Lukáš Jašek iskee jälleen ja @PelicansFi johtoon! 👏#Liiga #PelicansFi pic.twitter.com/AuIRGLgcqZ
— Liiga (@smliiga) April 1, 2023
Ilves johti ottelua avauserän kuudennen minuutin maalillaan 1-0 -lukemin, mutta ei onnistunut nousemaan enää tasoihin, kun Pelicans iski kolme maalia putkeen. 3-2 -maalista vastasi Santtu Virtanen ajassa 33.41. Ilveksen avausmaalista vastasi Eetu Päkkilä.
Langhamer torjui Ilveksen maalilla 15 laukausta. Patrik Bartosak otti kotijoukkueen maalilla yhteensä 25 koppia. Välieräsarjasta edetään neljällä voitolla finaaleihin. Kolme seuraavaa ottelua pelataan Ilveksen kotikentällä Tampereen Nokia Areenasta. Ottelusarja jatkuu voitoista 1-1.
