
NHL:n siirtojen takaraja on täällä. NHL:ssä saa tehdä vielä siirtoja loppukautta vahvistaakseen tämän perjantai-illan ajan. Siirrot täytyy olla maalissa kello 22.00 ja tämän jälkeen tehdyt kaupat vaikuttavat vasta ensi kauden joukkueissa. NHL:n palkkakatto on hyvinkin tiukka, joten enää ei liikaa pelaajakauppoja olla näkemässä. Muutamat huippujoukkueet pystyvät vielä tekemään iskun.
NHL:ssä on tällä hetkellä yhdeksän pudotuspeleihin tyrkyllä olevaa joukkuetta, jotka voivat tehdä jotain siirtoja, kun palkkakatto antaa mahdollisuuden. Näistä itäisen konferenssin puolella ovat Toronto Maple Leafs ja Carolina Hurricanes. Kummaltakin tullaan vielä jotain siirtoja näkemään, vaikka kumpikin joukkue on jo tehneet siirtoja. Hurricanes on hankkinut hyökkäykseen leveyttä Jesse Puljujärven muodossa ja puolustukseen syvyyttä Shayne Gostisbeherellä.
Maple Leafs on iskenyt jo useasti hankkimalla hyökkäykseen Ryan O’Reillyn ja puolustukseen Jake McCaben, Luke Schennin ja Erik Gustafssonin. Maple Leafsilla on tällä hetkellä yhdeksän puolustajaa NHL:n puolella, joten oletettavaa on, että jotain on liikkumassa. Lisäksi GM Kyle Dubasilla on käsissään ykköskierroksen varausvuoro, joka on Boston Bruinsin. Tämän joukkue sai kaupattuaan Rasmus Sandinin Washington Capitalsiin.
Läntisen konferenssin puolella lukuisilla joukkueilla on vielä palkkakatossa tilaa. Yksi merkittävä ja kiinnostava joukkue on Colorado Avalanche, joka tarvitsee lisää syvyyttä keskikaistalle. Joukkueen tiedetään olleen Sean Monahanin perässä, mutta kanadalaissentterin terveystilanne on täysin kysymysmerkin alla.
Keskisen divisioonan joukkueista Minnesota Wild, Dallas Stars ja Winnipeg Jets pystyvät vielä tekemään siirtoja, mutta näistä joukkueista etenkin Wild haluaa hankkia pelaajia, joiden sopimus päättyy tähän kauteen.
Tyynenmeren divisioonan joukkueista. Vegas Golden Knightsilla ja Los Angeles Kingsillä on vielä rutkasti palkkakatossa tilaa tehdä siirtoja. Kingsin kohdalla syvyyshyökkääjän hankkiminen ei yllättäisi. Calgary Flames teki isoja satsauksia kesällä ja on tällä hetkellä ulkona pudotuspeleistä. Mikäli Flames ei vahvista joukkuettaan, niin Mikael Backlund, Milan Lucic ja jopa kakkossentteri Elias Lindholm saattavat olla kaupan.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

FUTISFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
