
NHL:ssä viime kaudella pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle edennyt Los Angeles Kings on tällä hetkellä todella mielenkiintoisessa tilanteessa. Kings pelasi 2010-luvun alun jälkeen muutaman heikomman kauden ja organisaatioon tehtiin kevyt uudelleenrakennus. Nyt uudelleenrakennus on tiensä päässä ja joukkueelta voidaan odottaa menestystä.
Pitkän uran NHL:ssä puolustajana pelannut Rob Blake on toiminut Los Angeles Kingsin GM:nä keväästä 2017 alkaen. Blake sai Kingsin melko karmeassa tilanteessa käsiinsä, mutta oli päässyt opiskelemaan joukkuetta jo kesästä 2013 alkaen toimittuaan apulais-GM:nä Dean Lombardin johtamassa organisaatiossa, joka voitti kaksi Stanley Cupia.
Blake on rakentanut maltilla joukkuetta ja kausi kaudelta organisaatio on parantanut. Kesällä 2021 joukkue hankki hyökkäykseen Viktor Arvidssonin Nashville Predatorsista ja viime kesänä Kevin Fialan Minnesota Wildista. Arvidssonilla oli kauppaamishetkellä jäljellä Predatorsin kanssa solmittua sopimusta yhteensä kolme kautta. Fialan kanssa Blake neuvotteli välittömästi seitsemän vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Lisäksi Blake hankki vapailta markkinoilta kesällä 2021 organisaation riveihin Montreal Canadiensissa hyvää jälkeä tehneen Phillip Danaultin kuuden vuoden mittaisella sopimuksella. Danault oli toiminut Canadiensissa erinomaisena keskushyökkääjänä, joka pystyy eliminoimaan vastustajan parhaita pelaajia. Danaultin viimeisellä kaudella Canadiens eteni aina Stanley Cup -finaaleihin, mutta viime kaudella Canadiens oli koko sarjan heikoin joukkue Danaultin poistuttua.
Alakerta kahta miestä vaille valmis
Kingsin GM Blake kirjoitti keskiviikkona pitkällä tähtäimellä todella merkittävän jatkosopimuksen, kun yhdysvaltalaispuolustaja Mikey Anderson jatkaa organisaatiossa kahdeksan seuraavan kauden ajan. Andersonin sopimus on ensi kaudelle hintava, sillä palkkakattoa on todella vähän muutenkin käytettävissä, mutta jo kaudesta 2024-25 eteenpäin Andersonin sopimus tulee olemaan yksi NHL:n parhaista.
Palkkakatto tulee tekemään äärettömän kovan nousun kolmen seuraavan kauden aikana. Tällä hetkellä Kingsillä on sidottuna kaudeksi 2024-25 palkkoja yhteensä 42 miljoonan dollarin edestä. Lisäksi tällä hetkellä organisaation kolmosmaalivahtina oleva Cal Petersenin sopimus näkyy vielä kirjoissa tuolle kaudelle, joka on 3,875 miljoonaa dollaria.
Ensi kaudeksi joukkue on käyttänyt palkkoihin 75,9 miljoonaa dollaria. Palkkakatto tulee nousemaan vähintään 83,5 miljoonaan dollariin tai jopa 86 miljoonaan dollariin. Joukkueella on tällä hetkellä rajoitetuista vapaista agenteista Gabe Vilardi, Rasmus Kupari ja Jaret Anderson-Dolan ilman sopimusta ensi kaudeksi. Veteraaneista maalivahti Jonathan Quickin sopimus päättyy tähän kauteen.
Anderson-Dolan ja Kupari ovat toimineet syvyyshyökkääjinä ja alkukaudesta hurjassa iskussa ollut Vilardi on 45 otteluun iskenyt 17 maalia sekä yhteensä 31 tehopistettä. Quick on menettänyt maalin vastikään jatkosopimuksen saaneelle AHL-maalivahti Phoenix Copleylle.
Näistä Vilardi on ainut, joka tarvitsee sopimuksen ja muut joukkue voi lyödä lihoiksi esimerkiksi pelaajakaupalla, jolla puolustukseen hankitaan yksi vasemmalta laukova puolustaja.
Vaikka puolustus on hyvässä tilassa, niin mikäli Todd McLellanin valmentama joukkue haluaa Stanley Cupista oikeasti taistella, niin uusi ykkösmaalivahti sekä yksi vasemmalta laukova puolustaja olisi niitä, mitä joukkue kokoonpanoonsa huutaa tällä hetkellä.
Mikäli Blake onnistuu vahvistamaan Kingsiä vielä ennen siirtojen takarajaa jättimäisellä pelaajakaupalla, niin joukkue voisi olla valmis voittamaan Stanley Cupin jo tällä kaudella.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

FUTISFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
