
NHL:n runkosarjan alku lähestyy kovaa tahtia ja tässä vaiheessa on hyvä ennakoida joukkueiden tilanteita. San Jose Sharks on jo useamman kauden ajan uinut syvissä vesissä, mutta kesällä tapahtuneiden siirtojen myötä joukkuetta voi odottaa mukaan taisteluun kohti parempia sijoituksia. NHL:n pudotuspeleistä Sharksin on kuitenkin turha haaveilla.
San Jose Sharksin organisaatiossa tapahtui merkittäviä muutoksia, kun joukkueen uudeksi GM:ksi palkattiin Mike Grier. Grier nousi uudeksi seurapomoksi Doug Wilsonin jäätyä sairastelujen takia sivuun tehtävistään. Grier antoi myös kesäkuussa potkut päävalmentajana toimineelle Bob Bouhgnerille ja palkkasi tilalle Yhdysvaltain maajoukkuetta sekä New York Rangersia valmentaneen David Quinnin.
Sharksin hyökkäyksessä siirrytään täysin Tomas Hertlin aikakauteen. Tshekkivirtuoosi kirjoitti vastikään kahdeksan vuoden mittaisen jatkosopimuksen ja sinetöi oman paikkansa organisaation ykkössentterinä. Logan Couture on jo pitkään palvellut joukkuetta ja jatkaa luotettavana kapteenina. Mielenkiintoa hyökkäyksessä herättää sveitsiläistaituri Timo Meierin tulevaisuus, sillä hyökkääjän sopimus on katkolla ja Meier on rajoitettu vapaa agentti ensi kesänä. Sharks omistaa oikeudet, mutta Meier haluaa tuntuvan korotuksen nykyiseen palkkaansa jatkaakseen organisaation riveissä. Thomas Bordeleau ja William Eklund ovat nuoria sekä lupaavia hyökkääjiä joita saatetaan nähdä kokoonpanossa tällä kaudella.
Erik Karlsson vallankahvaan ja Kaapo Kähkönen lukitsemaan maalia
GM Grier kauppasi kesällä Brent Burnsin Carolina Hurricanesiin ja teki palkkakattoon lisää tilaa. Tämä siirto tarkoittaa myös sitä, että ruotsalaispuolustaja Erik Karlsson tulee olemaan joukkueen ykköspuolustaja kaikilla mittareilla. Karlssonin vastuu tulee kasvamaan entisestään ja mikäli ruotsalainen pystyy vain pelaamaan, niin minuutit ovat lähellä puolta tuntia ottelua kohden. Tämän kauden osalta vielä Sharks tulee kärsimään Marc-Edouard Vlasicin palveluksista, mutta viimeistään tämän kauden jälkeen kanadalainen ex-huippupuolustaja tullaan kauppaamaan eteenpäin, kun se on jotenkin mahdollista. Suomalaisittain on mielenkiintoista nähdä miten loukkaantumisista kärsinyt Markus Nutivaara onnistuu uudessa organisaatiossa.
Sharksin tolppien välissä on mielenkiintoinen tilanne, kun kokenut kanadalaismaalivahti James Reimer kirittää Kaapo Kähköstä. Kähkönen saapui kesken viime kauden organisaatioon ja suomalaisen tilannetta katsellaan tämän sekä ensi kauden ajan, että onko herrasta pitkäaikaiseksi ratkaisuksi.
Sharksin syvyyskartta
Timo Meier – Tomas Hertl – Luke Kunin
Oskar Lindblom – Logan Couture – Kevin Labanc
Matt Nieto – Nick Bonino – Noah Gregor
Alexander Barabanov – Nico Sturm – Steven Lorentz
Mario Ferraro – Erik Karlsson
Radim Simek – Matthew Benning
Markus Nutivaata – Marc-Edouard Vlasic
Scott Harrington
Kaapo Kähkönen
James Reimer
Mikäli NHL kiinnostaa myös kuunneltuna, niin NHL-podcast Kaukosenlaidalla tuottaa jokaisesta NHL-joukkueesta reilun 20 minuutin mittaisen kausiennakon.
