
Tiistaina nähtiin Liigassa neljä ottelua. Turussa TPS ja Pelicans väänsivät tiukan ottelun. Lopulta pisteet jäivät Turkuun kolmannen erän puolivälin maalilla. TPS jatkoi kotivoittonsa myötä tiukkojen pelien kääntämistä itselleen.
Turussa nähtiin tasainen vääntö Turun Palloseuran ja Lahden Pelicansin välillä. 3133 katsojaa seurasi Gatorade Centerissä, kun TPS voitti ottelun 2-1 -lukemin. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Kalle Väisänen ja Lauri Korpikoski. Pelicansin ainokainen meni Joni Ikosen nimiin. Lassi Lehtinen torjui kotijoukkueen maalilla 18 kertaa ja Jasper Patrikainen vieraiden maalilla 16 kertaa.
Ottelun avauserässä nähtiin yksi maali, kun keskialueella kiekon saanut Väisänen pääsi nokikkan Petteri Riihisen kanssa ja iski puolutajan jaloista kiekon ohi Patrikaisen.
Toisessa erässä vieraat pääsivät kahdesti ylivoimalle ja onnistui myös maalinteossa kertaalleen. Pelicansin tasoitusmaalista vastasi erän loppupuolella kultakypärää kantanut Ikonen, joka sai sutia pelivälineen tyhjiin. Kummallakin joukkueella oli erässä pari maalintekopaikkaa, mutta päätöserään lähdettiin 1-1 -tilanteesta.
Päätöserässä Pelicans oli jälleen vahvempi kenttätapahtumissa, mutta kotijoukkue viimeisteli ainoan maalin. Korpikoski pääsi iskemään Jonne Tammelan esityöstä kiekon tyhjään Pelicansin maaliin vieraiden karmaisevan puolustusalueen pelaamisen jälkeen.
TPS piti helpohkosti johtoasemastaan kiinni ottelun loppuun saakka ja nappasi jo neljännen voiton putkeen. Palloseura jatkaa kauttaan Lappeenrannassa perjantaina. Pelicans kohtaa torstaina Jukurit vieraissa.
Liigan tulokset
HPK vs. Jukurit 2-3
Lukko vs. JYP 5-1
Ilves vs. Kärpät 3-1
TPS vs. Pelicans 2-1

FUTISFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
