
Liigassa jo useamman kauden ajan pohjamudissa pyörinyt Porin Ässät on tehnyt kovan hankinnan seuran urheilujohtoon. Ässät on palkannut organisaation uudeksi urheilujohtajaksi Helsingin Jokereissa viimeksi toimineen Janne Vuorisen.
Liigassa pudotuspelien ulkopuolelle neljällä edellisellä kaudella jäänyt vuoden 2013 Suomen mestari Porin Ässät on palkannut riveihinsä uuden urheilutoimenjohtajan. Uudeksi UTJ:ksi Tommi Kerttulan tilalle on palkattu Janne Vuorinen.
39-vuotias Vuorinen on iästään huolimatta jo erittäin kokenut jääkiekkoammattilainen. Hän on toiminut NHL Central Scoutingin palveluksessa vuodesta 2005 lähtien ja kyseinen pesti jatkuu edelleen.
Vuonna 2009 Vuorisesta tuli Espoo Bluesin pelaajakoordinaattori ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli Bluesin urheilujohtaja.
Vuorisen aikakaudella Blues saavutti SM-hopeaa 2011 ja lisäksi Blues voitti Aaro Kivilinnan nimeä kantavan parhaan seuran muistopalkinnon kolmella peräkkäisellä kaudella Vuorisen aikana.
Syksystä 2013 lähtien Vuorinen toimi pelaajakoordinaattorina Helsingin Jokereissa, jonka organisaatiosta Vuorinen irtisanoutui syksyllä.
Vuorisella on ammattivalmennuksen Bachelor tutkinto ja Master -tutkinto urheilujohtamisesta. Vuorisen sopimus Ässien kanssa on kauden 2025-26 loppuun saakka ja Vuorinen aloittaa ensi kauden joukkueen kasaamisen.
– Olemme jo pitkään olleet tietoisia siitä, että kehitysjohtaja Kerttulan pesti päättyy vuoden 2023 lopussa. Nyt meille tarjoutui mahdollisuus kaapata yksi alansa ehdottomia huippuosaajia Suomessa ja toimimalla hyvissä ajoin urheilustrategiamme mukaisesti, mahdollistamme myös Vuorisen hyvän perehdytyksen organisaatioomme ja Liigan toimintatapoihin, Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen taustoitti rekrytointiprosessin poikkeuksellista aikataulua.
Vuorinen lähtee innolla Ässien toimintaan mukaan.
– Sain Ässiltä ensimmäisen yhteydenoton kesäkuussa ja sovimme, että palaamme asiaan elokuussa. Tein huolella omat kotiläksyni ja selvitin Ässien taustoja ja organisaatiota. Ässillä on erinomainen urheilustrategia ja tämän kauden joukkue on menossa oikeaan suutaan. Arvostan Ässien tahtotilaa panostaa urheiluun enemmän ja Porissa on vuosien ajan tehty vahvaa juniorityötä, jonka varaan tulevina vuosina on hyvä rakentaa.
Lähde. Porin Ässien tiedotus.
