
NHL:n yksi suomalaisväritteisimmistä joukkueista eli Dallas Stars on tehnyt mielenkiintoisen sopimuksen vapailta markkinoilta. Stars hankki uuden puolustajan vasemmalle puolelle, joka tuo tarvittavaa kilpailua kolmospariin. Parhaimmillaan hankinta voi olla todellinen jättipotti, mutta sopimuksessa ei kuitenkaan ole isoa riskiä.
Lukuisten suomalaispelaajien edustama Dallas Stars on tehnyt vuoden mittaisen kahdensuunnan sopimuksen puolustaja Will Butcherin kanssa. Butcherin sopimuksen arvo ensi kaudella on 750 tuhatta dollaria. Butcher tienaa NHL:ssä pelatessaan 750 tuhatta dollaria ja AHL:ssä vain 300 tuhatta dollaria.
Butcher on 27-vuotias vasemmalta laukova puolustaja, joka on kotoisin Yhdysvaltojen Wisconsinin osavaltion Madisonin kaupungista. Butcher oli alkujaan Colorado Avalanchen varaama NHL-pelaaja kesän 2013 NHL:n varaustilaisuudesta. Avalanche käytti puolustajaan viidennen kierroksen varausvuoron.
178 senttinen puolustaja ei ikinä pelannut peliäkään Avalanchen riveissä vaan siirtyi kaudeksi 2017-18 New Jersey Devilsin riveihin päätettyään uransa Denverin yliopistossa. Ensimmäisellä NHL-kaudella Butcher yllätti kaikki ja iski 81 otteluun 44 tehopistettä johdattaen joukkueen aina pudotuspeleihin asti.
Toisella kaudella Butcherin tehot kyykkäsivät Devilsin vanavedessä ja 78 peliin syntyi vain 30 tehopistettä ja teholukema -17. Kausilla 2019-21 yhdysvaltalainen pelasi vain 79 peliä Devilsin paidassa ja teki näissä 32 tehopistettä. Viime kaudeksi Butcher siirtyi pelaajakaupassa Buffalo Sabresiin, jossa 37 peliin syntyi vaivaiset kahdeksan tehopistettä.
Kolmen edellisen kauden aikana kovin ottein NHL:n tullut Butcher tienasi yhteensä 11,2 miljoonaa dollaria, mutta jatkosopimusta puolustaja ei loogisestikaan Sabresista saanut.
Starsin GM Jim Nill teki loistavan hankinnan Butcherin kohdalla, sillä pelaajassa on edelleen potentiaalia olla hyvä kiekollinen puolustaja NHL:ssä. Mikäli Butcherin peli ei suju Starsin harjoitusleirillä, niin hänet voi surutta tiputtaa AHL:n pelaamaan kevyen sopimuksen ansiosta. Sopimuksessa on kokonaisuutena pieni riski, mutta suuri mahdollisuus.
