
KHL:ssä on tapahtunut pieniä muutoksia viime kauden jälkeen. Sarjasta on poistunut kaksi joukkuetta, kun Helsingin Jokerit ja Dinamo Riika lähtivät menemään. Tuleva KHL-kausi on kuitenkin alkamassa ihan normaaliin tapaan ja joukkueiden konferenssijaossa tapahtuu pieniä muutoksia.
Jääkiekossa Euroopan suurimman sarjan tittelin menettänyt KHL aloittaa kautensa syyskuun ensimmäisenä päivänä. KHL tiedotti asiasta nettisivuillaan viikko sitten. Sarjassa on lähtökohtaisesti tarkoitus pelata ensi kaudella 68 ottelua runkosarjaa 22 joukkueen voimin. Viime kausina KHL:n runkosarjassa on pelattu 56-62 ottelua riippuen täysin sarjan joukkueiden määrästä tai maajoukkueturnauksista.
KHL:n runkosarja alkaa perinteisesti viime kauden finalistien kohtaamisella. Viime kaudella Gagarin Cupin -loppuotteluissa kohtasivat TsSKA Moskova ja Metallurg Magnitogorsk. Mestaruuden vei nimiinsä TsSKA otteluvoitoin 4-3.
KHL:ssä tapahtuu yksi pieni, mutta samalla merkittävä muutos konferenssijaossa. KHL:n itäisessä konferenssissa ollut kiinalaisjoukkue Kunlun Red Star muuttaa KHL:n läntiseen konferenssiin. Sillä tavalla molempiin konferensseihin saadaan 11 joukkuetta joista kahdeksa parasta etenevät pudotuspeleihin. Red Star on pelannut viime kaudet koronaviruksen takia Moskovasta käsin, joten siirto on siinäkin mielessä looginen.
KHL:stä on poistunut merkittävä määrä ulkomaalaisia pelaajia, mutta edelleen eri kanadalaiset, yhdysvaltalaiset ja esimerkiksi latvialaiset pelaajat tekevät sarjan joukkueisiin sopimuksia. Ainut suomalainen pelaaja sarjassa on Traktor Tsheljabinskia edustava Teemu Pulkkinen.
