
Helsingin Jokereihin organisaation kolmannelle KHL-kaudelle AHL:stä saapunut Brian O’Neill on tällä hetkellä yksi niistä pelaajista, jolle odotetaan uutta pelipaikkaa. O’Neill on jutun kirjoitushetkellä vielä Jokerien sopimuspelaaja, mutta maanantain kuluessa voimassa oleva kolmen vuoden sopimus on todennäköisesti purettu.
Helsingin Jokereissa on KHL-kausien aikana pelannut lukuisia huippupelaajia alkaen Ruotsin virtuoosilaituri Linus Omarkista. Viimeisten kausien aikana Jokereiden pelillinen ilmentymä on ollut yhdysvaltalaishyökkääjä Brian O’Neill.
O’Neill saapui Jokereihin AHL:stä organisaation kolmannelle KHL-kaudelle. Mikäli yhdysvaltalainen olisi päätynyt johonkin toiseen KHL-organisaatioon, niin pelaaja olisi saanut potkut ensimmäisen 20 ottelun jälkeen, sillä alku oli vaikea. Sittemmin ensin Eeli Tolvasen ja Jesse Joensuun kanssa, ja sittemmin Peter Reginin laiturina O’Neillistä kehkeytyi yksi koko KHL:n parhaista pelaajista.
O’Neill on pelipaikaltaan laitahyökkääjä, jolla on myös vahvuus pelata keskushyökkääjänä. O’Neill on taistelun ruumiillistuma, joka omaa ihan keskinkertaisen laukauksen, mutta vahvuudet ovat enemmän pelinrakentamisen puolella.
Yhdysvaltalaisesta hyökkääjästä käydään eri tietojen mukaan kulisseissa hurjaa taistelua ja ainakin Helsingin IFK:n sekä Oulun Kärppien uskotaan olevan O’Neillin perässä.
Mikäli O’Neill lopulta tekee sopimuksen loppukaudeksi johonkin Liiga-seuraan, niin hyökkääjästä tulee välittömästi koko sarjan kautta aikain kovin ulkomaalaisvärväys, jos unohdetaan NHL-lainat pois laskuista. O’Neill on niin taitava pelaaja, että tulee kääntämään huonommankin joukkueen kurssin kohti mestaruustaistelua.
Siksi yhdysvaltalaisen perässä tulisi jokaisen Liiga-seuran olla.
