TsSKA Moskova otti maanantai-illan KHL-kierroksen päättäneessä ottelussa helpottavan voiton Kunlun Red Starista.
TsSKA Moskova kaatoi maanantain KHL-kierroksella Kunlun Red Starin 4-1 -lukemin ja otti ensimmäisen reilumman voiton KHL:ssä yli kahteen viikkoon. Viimeisestä viidestä pelistä joukkue on onnistunut voittamaan vain kaksi.
Sergei Fedorovin valmentaman joukkueen maaleista vastasivat Mikhail Grigorenko kahdesti, Konstantin Okulov ja Pavel Karnaukhov. Okulov pääsi yrittämään maalia ottelussa myös rangaistuslaukauksesta, mutta epäonnistui yrityksessään. Sergei Plotnikov ja Anton Sergeyev syöttivät kumpikin kaksi kotijoukkueen maaleista.
Red Starin ainokaisen iski avauserän viidennellä peliminuutilla Spencer Foo ohi Ivan Fedotovin, joka torjui kotijoukkueen maalilla 22 kertaa voiton eteen. Alexander Lazushin torjui 26 kertaa vieraiden maalilla.
Voiton myötä heikosti kautensa aloittanut TsSKA nousi KHL:n läntisessä konferenssissa neljänneksi ja 18 pisteeseen. Joukkue on neljä pistettä divisioonaa johtavaa Dynamo Moskovaa perässä yhden pelin enemmän pelanneena. Dynamo on koko konferenssin toinen heti Helsingin Jokereiden jälkeen.
Red Star on kerännyt 14 otteluun kahdeksan pistettä ja joukkue on KHL:n itäisen konferenssin 11. Red Starin takana on vain 13 ottelua pelannut Admiral Vladivostok, jolla on koossa kahdeksan pistettä Red Starin tavoin.
KHL-kierroksen tulokset
Amur Habarovsk vs. Vitjaz Podolsk 2-1 vl.
Admiral Vladivostok vs. Dinamo Riika 1-2
Sibir Novosibirsk vs. Torpedo Nizny Novgorod 0-3
Avtomobilist Jekaterinburg vs. Avangard Omsk 5-2
Traktor Tsheljabinsk vs. Helsingin Jokerit 3-2 vl.
TsSKA Moskova vs. Kunlun Red Star 4-1