
Japanin ja Tšekin välinen ottelu sisälsi runsaasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lopulta Japani oli vahvempi jatkoerässä lukemin 3-2.
Avauserä alkoi melkoisella jäähysumalla, kun Japani otti yhden jäähyn ja Tšekki kolme jäähyä. Vain Japani sai hyödynnettyä ylivoimansa, kun Hanae Kubo heilutti maaliverkkoa erän 14. minuutilla.
Alena Mills toi Tšekin tasoihin toisen erän alkupuolella, mutta Tšekki sortui jälleen kerran jäähyihin ja Rui Ukita rokotti ylivoimalla erän lopussa.
Kaksi seuraavaa jäähyä Tšekki sai tapettua, mutta sen oma pelaaminen oli jo sekaisin ja Japani hallitsi peliä. Akane Shiga teki jo ratkaisevan tuntuisen 3-1-maalin reilu minuutti ennen loppua, mutta Tšekki taisteli vielä maalin päähän Daniela Pejšován maalilla. Aika loppui kuitenkin kesken ja Japani otti ansaitun voiton.
Japanin päävalmentaja Yuji Iizuka oli tyytyväinen tapahtumiin. Kovat ottelut valmistavat maata tuleviin koitoksiin.
– On erittäin hyvä, että näin on tapahtunut. Meidän on jatkettava tällaista edistymistä maajoukkueohjelman kanssa. Kaikki odottavat olevansa hyvässä kunnossa Pekingin olympialaisiin vuonna 2022.
Voittomaalin tehnyt Shiga iloitsi myös onnistumisestaan.
– Olin niin iloinen voidessani tehdä maalin, mutta hukkasin myös monia maalintekomahdollisuuksia. Minun on korjattava tämä ongelma seuraavaa ottelua varten!
Tšekin leirissä oltiin allapäin. Päävalmentaja Tomas Pacina antoi täyden tunnustuksen Japanille.
– Ajattelen, että Japanin joukkue ansaitsi voiton. Japani hävisi eilen 10-2 USA:lle ja palasi lentäen ja oli paremmin valmistautunut. Se on elämää. Se on turnaus. Ei ole tekosyitä. Japani oli parempi joukkue.
Tšekin tähtipelaaja Mills oli karvaan pettynyt joukkueen suoritukseen.
– Tämän päivän peli ei ollut paras suorituksemme. Luulen, että he olivat sama joukkue. He olivat nopeita siirtymissään. Emme vain olleet yhtä teräviä ja he hyödynsivät näitä mahdollisuuksia.
Japani kohtaa vielä Venäjän viimeisessä sijoitusottelussa, jossa ratkaistaan paikka ensi MM-kisojen A-lohkoon. Japanin Shiga uskoo joukkueen voittomahdollisuuksiin.
– Meillä on vain yksi peli jäljellä venäläisiä vastaan. Yritämme pitää kiinni japanilaisesta jääkiekostamme saadaksemme voiton heitä vastaan.
