Kiekkofani.com tekee loppukesään ennakot jokaisesta KHL-joukkueesta ennen kuin KHL-kausi 2021-22 käynnistyy syyskuun ensimmäisenä päivänä.
Viime kaudella KHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella voitoitta TsSKA Moskovaa vastaan jäänyt Spartak Moskova lähtee kauteen tuorein jaloin. Joukkueeseen on tullut paljon uusia pelaajia, kun GM Roman Belyayev on viettänyt juhlia vaihtomarkkinoilla. Joukkue saa tälle kaudelle uuden päävalmentajan, kun Boris Mironov ottaa Oleg Znaroksin paikan.
Hyökkäyksessä katseet kiinnittyy puhtaasti Jori Lehterään ja tämän takana vaikuttavaan Emil Petterssoniin. Lehterä taisteli viime kaudella loukkaantumiseensa asti jopa pistepörssin voitosta, mutta joulukuussa tullut loukkaantuminen katkaisi hyvän putken. Pettersson on pelannut jo useamman kauden vahvasti Ruotsin SHL:ssä, mutta nyt taso nousee tuuman tai jopa jaardin verran korkeammalle.
Pettersson ja Lehterä muodostaa hyvän kärkisentterikaksikon, mutta laitahyökkääjistä, etenkin laadukkaista sellaisista on huutava pula. Sergei Shirokov on jo kilometritehtaalla ollut useamman kauden ja Alexander Khokhlachevilla on takana menetetty tulevaisuus. Joukkue on rakennettu pitkälti puolustamaan laadukkaasti.
Puolustuksesta löytyy enemmän laatua suhteessa kuin hyökkäyksestä. NHL:ssä vaikuttanut Tim Heed on joukkueen kiekollinen ykköspuolustaja. Andrei Zubarev on puolustuksellinen kulmakivi, vaikka viime kausi olikin vaikea.
Maalilla tapahtui myös merkittävä muutos, kun pitkäaikainen ykkösmaalivahti Julius Hudacek jatkaa uraansa toisaalla ja pitkän ajan Pohjois-Amerikassa kiekkoillut ruotsalaismaalivahti Oscar Dansk pestattiin ykkösmaalivahdiksi Spartakiin.
Spartakilla on kärkiosaamista, mutta syvyydestä puuttuu palasia. Pudotuspeleissä suurella todennäköisyydellä, sillä runkosarjan jälkeen sija lännessä on seitsemän.
Potentiaalinen kokoonpano
Alexander Khokhlachev – Jori Lehterä – Sergei Shirokov
Dmitry Kugryshev – Emil Pettersson – Alexander Avtsin
Vjatseslav Solodukhin – Andrei Loktionov – Vasili Ponomaryov
Maxim Tsyplakov – Yevgeni Mozer – Danila Kvartalnov
Jakub Jerabek – Tim Heed
Andrei Zubarev – Dmitry Vishnevsky
Alexander Bryntsev – Mikhail Mamkin
Oscar Dansk
Alexei Krasikov