Saksan ja Tanskan välinen kamppailu oli lopulta tiukka, vaikka se sisälsikin monenlaisia vaiheita. Loppulukemiksi tuli 3-1.
Avauserä oli tanskalaisittain karua katsottavaa. Joukkue ei saanut ainuttakaan laukausta maalia kohti ja oli vaikeuksissa koko kentän alueella. Joukkueen kapteeni Josefine Jakobsen summasi avauserän tylyn ytimekkäästi.
– Ensimmäisen puolikkaan pelistä olimme koko ajan takamatkalla, emmekä olleet valmiita, nainen totesi.
Päävalmentaja Peter Elander yhtyi kapteeninsa mielipiteeseen.
– Jääkiekko-ottelu kestää 60 minuuttia ja avauserässä emme päässeet liikkeelle omasta päästämme.
Saksa sen sijaan onnistui kertaalleen, kun Julia Zorn osui. Joukkueen päävalmentaja Thomas Schädler kehui avauserän suoritusta.
– Pelasimme avauserässä todella hyvin. Noudatimme pelisuunnitelmaamme ja se oli turnauksemme paras erä tähän mennessä.
Saksa iski vielä kahdesti
Pelin kuva tasoittui toisessa erässä, mutta Tanskan puolustuspeli ei pystynyt pitämään saksalaisia kurissa. Jule Schiefer ja Theresa Wagner lisäsivät joukkueen johtoa kahdella maalilla erän puolivälin tienoihin mennessä, mutta se onnistui nostattamaan Tanskan taistelutahtoa. Tanskan päävalmentaja Elander iloitsi joukkueen parannuksesta.
– Toisessa erässä Saksa sai kaksi maalia, mutta mekin paransimme ja olisimme ansainneet paremman lopputuloksen.
Kapteeni Jakobsen näki myös muutoksen.
– Toisella puolikkaalla olimme valmiita. Lopulta emme kuitenkaan saaneet maaleja aikaan.
Saksan päävalmentaja Schädler ja hyökkääjä Schiefer näkivät asian samoin Saksan näkökulmasta.
– Mielestäni aloitimme hyvin, mutta toisessa sekä kolmannessa erässä jouduimme taistelemaan, kun he alkoivat nousta. Teimme hyvää työtä ja toimme voiton kotiin, Schiefer totesi.
– Toisessa erässä hukkasimme suunnitelmamme ja teimme villejä asioita, joita emme halua tehdä. Kolmas erä oli lopulta hyvä, Schädler jatkoi.
Päätöserässä Tanska nousi, muttei tarpeeksi
Tanskan ote vahvistui päätöserässä ja se hallitsi kiekkoa ja lopulta erän kahdeksannella minuutilla Jakobsen kavensi lopulta 1-3:een. Se piti maalivahtinsa vaihtoaitiossa reilut kaksi minuuttia, mutta kiekko ei enää löytänyt tietään kumpaankaan verkkoon.
Tanskan päävalmentaja näki kolmannen erän selvästi.
– Kolmannessa erässä me hallitsimme.
Saksan hyökkääjä Wagner antoi kehuja Tanskalle.
– Mielestäni he taistelivat hyvin joka kiekosta ja meillä oli vaikeuksia oman pelimme kanssa kolmannessa erässä.
Samoilla linjoilla oli myös päävalmentaja Schädler.
– Avauserän jälkeen Tanska alkoi karvata lujaa ja meillä oli vaikeuksia päästä paineen alta pois. Emme myöskään tukeneet toisiamme tarpeeksi.
Kohti lohkon päätöspelejä
Saksa nousi voitollaan toiseksi ja kohtaa seuraavaksi Japanin. Hyökkääjä Wagner uskoo, että turnauksen alun päälle on hyvä rakentaa.
– Meidän täytyy jatkaa samalla lailla, ehkä parantaa hieman taktista puolta. Mielestäni olemme hyvällä tiellä.
Päävalmentaja Schädler näki pari kehityskohdetta.
– Meillä täytyy olla enemmän kärsivällisyyttä pelissä ja emme saa menettää itseluottamustamme.
Tanska kohtaa seuraavaksi puolestaan Unkarin. Päävalmentaja Elander uskoo, että odotettavissa on kova vastus.
– Mielestäni Unkari on hyvin valmennettu joukkue. Heillä on hyvä jääkiekko-ohjelma myös. Olemme pelanneet heitä vastaan useasti viime vuosina. Turnaukseen tullessa totesin, että pystymme yllättämään muita joukkueita, esimerkiksi Japanin tai Saksan. Hävisimme kummatkin pelit, mutta ne olivat tiukkoja.
Tanskalaispuolustaja Malene Frandsen uskoo joukkueen mahdollisuuksiin myös.
– Olemme hyvässä kunnossa, mutta jääkiekossa täytyy tehdä myös maaleja. Meidän täytyy työstää sitä osa-aluetta, sillä meidän täytyy osua, kun saamme mahdollisuuksia.