Detroit Red Wings teki jopa hieman yllättävänkin ratkaisun, kun organisaatio päätti ostaa viimeiselle sopimusvuodelleen kääntyneen tanskalaishyökkääjä Frans Nielsenin sopimuksen ulos.
37-vuotias Herningistä kotoisin oleva tanskalainen kirjoitti vapaana agenttina Red Wingsin kanssa kuuden vuoden mittaisen sopimuksen heinäkuun ensimmäisenä päivänä 2016. Nielsenin sopimuksen kokonaisarvo oli 31,5 miljoonaa dollaria, mutta vahvasti New York Islandersin riveissä esiintynyt Nielsen ei päässyt Red Wingissä ikinä odotusten mukaiselle tasolle.
Ensimmäisellä kaudella Nielsen iski 79 otteluun 41 tehopistettä, toisella kaudella 79 otteluun 33 tehopistettä ja kolmannella kaudella 72 otteluun 35 tehopistettä, mutta kaksi viimeisintä kautta ovat olleet tanskalaiselta todella heikkoja kuten toki koko joukkueeltakin. Nielsen pelasi kahden viimeisen kauden aikana yhteensä 89 peliä ja iski näissä 15 pistettä.
Parhaalla kaudella ennen Red Wingsiin siirtymistä Islandersin entinen kolmoskierroksen varaus oli tehnyt 80 otteluun 58 tehopistettä ja profiloitunut John Tavaresin taustalla vahvaksi kakkoskentän sentteriksi.
Nielsenin palkkasta 4,25 miljoonaa dollaria kuuluu ensi kaudella palkkakattoon ja kaudella 2022-23 Nielsenin sopimus vaikuttaa 500 tuhannen dollarin verran Red Wingsin palkkakattoon. Varsinaista palkkatilaa Red Wings ei vielä tarvitse, mutta Nielsenin todennäköisesti koettiin organisaatiossa vievän jonkin potentiaalisemman pelaajan pelipaikan, joten hyökkääjän sopimus ostettiin ulos.