
Liigassa hopeaa menneellä kaudella voittanut Turun Palloseura tiedotti tänään tehneensä ruotsalaispuolustaja Johan Ivarssonin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
26 vuotta täyttävä ruotsalainen saapui Turkuun SHL:n Färjestadin riveistä, jossa hän kiekkoili kolmen kauden ajan. Ensimmäinen kausi Liigassa tuotti ruotsalaiselle runkosarjan 51 otteluun kaksi maalia ja yhteensä 13 tehopistettä. Pudotuspeleissä Ivarsson pelasi 13 ottelua tehoitta.
– Olemme todella tyytyväisiä Johanin jatkodiiliin. Hänen parhaat pelivuotensa ovat vielä edessä ja me haluamme olla mukana hänen kehityksessään. Ivarsson tuo meidän puolustuspelaamiseen paljon hyviä ominaisuuksia, kertoo TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio joukkueen tiedotteessa.
188 senttiä pitkä Hööristä kotoisin oleva puolustaja näkee, että Turku kaupunkina ja TPS seurana on hänelle yksilönä paras paikka kehittyä pelaajana.
– Tiedän, että TPS on minulle paras paikka kehittyä ja harjoitella vaativassa toimintaympäristössä, jossa urheilu ja urheilijana eläminen on kaiken keskiössä, Ivarsson kertoo TPS:n tiedotteessa.
TPS:llä on Ivarssonin jatkosopimuksen myötä sopimuspelaajia ensi kaudelle 24 kappaletta.
Lisäksi TPS tiedotti eilen, että puolustaja Elias Laitamäen kanssa on sopimus purettu yhteisymmärryksessä. 21-vuotias Laitamäki pelasi Turun Palloseurassa viime kaudella viidessä ottelussa.
